Haaste just sulle
Julkaistu: 20.9.2011 Kategoria(t): Uncategorized 33 kommenttiaOlen saanut monta aika ihanaa partiotsemppiviestiä viime päivinä – kiitos niistä! Yksi kaveri muistutti ironisesti, että vaikka neuvostossa on suhtauduttu niin nihkeästi Twittergateen ja muuhun mun harjoittamaan viestintään, on tämä SP:n korkein päättävä elin (jäsenkokousten välillä) kuitenkin halunnut käyttää leijonanosan vähäisestä yhteisestä ajastaan niiden vatkaamiseen.
Pitäiskö olla ylpeä? Kaikkea muuta. Nopeasti laskien neuvosto ja siinä sivussa sekä hallitus että työntekijät ovat hukanneet satoja henkilötyötunteja turhaan vääntöön ja jeesusteluun. Asioihin, joihin voidaan ainakin minun mielestäni löytää hyvin nopeasti yksiselitteiset vastaukset. (Viestinnän avoimuus: täysin ok ja suositeltavaa, poislukien luottamukselliset asiat. Hallituksen jäsenen toiminta: ei voi millään perusteilla olla hyväksyttävää.) Ja kyllä, lasken myös itseni tähän jengiin ja häpeän sitä, että olen tavallaan pettänyt äänestäjäni tuhraamalla aikaa lyhyellä tähtäimellä mitattuna tuloksettomaan toimintaan. Mutta älkää käsittäkö väärin: missään nimessä en häpeä sitä, että olen tehnyt epäoikeudenmukaisuudet näkyviksi ja yrittänyt saada ne ratkottua.
Sitten huomattavasti tärkeämpiin asioihin.
Tässä blogissa käytiin eilen maanantaina 3168 eri kertaa. Haastan kaikki teidät langoillaroikkujat kirjoittamaan tähän postaukseen kommentin, joka vastaa kysymykseen mikä estää lippukuntaa kasvamasta ja/tai miksi lippukunnan jäsenmäärä laskee. Koska vaikka kaksi ihmistä on ollut muhun yhteydessä ja kertonut maksaneensa jäsenmaksunsa tämän blogin ansiosta, se ei ihan riitä.
PäPa on tekemässä lippukunnille kyselyn samasta aiheesta, mutta haluaisin kokeilla myös tällaista crowdsourcing-mallia. Osoittakaa mulle ja itsellenne, että muukin kuin partiopoliittinen kähmintä kiinnostaa 🙂 Kiitos ja kaunista päivää!
partiofarssi.wordpress.com 
Huono markkinointi
Koulutuksen puute
Rohkeus tehdä lippukuntaa tunnetuksi omalla alueella
Partiohuivia käytetään vain partiotilaisuuksissa, ei matkalla sinne eikä pois sieltä. Emme näy tarpeeksi.
L-SP:n lippukunnat ja luottikset pohtivat tätä syyskuun alussa Lippispäivässään.
Vastauksista nousi selkeimmin esiin:
1) Aikuisten puute
2) Partion brändin puute
3) Toiminnan laatu (tai sen puute)
Lippukunnan toiminta-alueella ei ole riittävästi lapsia ja nuoria.
Aikuisten puute.
Varmasti yllämainittu on ihan validi ongelma, mutta minua lapsellisesti hihityttää tämän vastauksen sanavalinta.
Mikä estää lippukuntaa kasvamasta?
1. Viikkotoimintaan sitoutuneita tekijöitä ei ole tarpeeksi -> ei voida perustaa uusia ryhmiä
2. Markkinointiin ja rekrytointiin käytetyt resurssit ovat lippukunnan muusta toiminnasta pois -> toiminnan laatu kärsii
3. Toimivaan markkinointiin ja rekrytointiin ei ole osaamista -> rekrytointi ei tuota tulosta, ja sitä ei osata tehdä niin, että se tukisi lippukunnan muuta toimintaa
4. Toiminta on huonoa tai sitä on liian vähän -> Jos tekijöiden onnistumisenkokemukset ja osallistujien wow-elämykset tapahtuvat liian harvoin, into partion jatkamiseen loppuu. -> väki lähtee pian muihin puuhiin
5. Ryhmien koko on kipurajalla -> kun muutama lopettaa,kok o ryhmä lopettaa
6. Tukevatko vanhemmat harrastusta tarpeeksi? Miten sitouttaa kotiväkeä?
Vapaaehtoistyön johtaminen on hankalaa!
Vaikka vapaaehtoistyö on ilmaista, se ei ole arvotonta. Lippukunnan on huolehdittava kiitos ja palkitseminen jokaiselle tekijälle. Partiossa olisi oltava jokaisella tekijälläkin kivaa. Partiossa palkkana on yhteinen nauru ja onnistumisenkokemukset.
Toiminnan pitää olla tarpeeksi aktiivista, jotta syntyy ryhmähenkeä sekä toisiinsa ja sitä kautta toimintaan sitoutuneita partiolaisia. Jotta toiminta olisi tarpeeksi aktiivista tarvitaan kuitenkin sitoutuneita ja tekemiseensä innostuneita tekijöitä.
Kasvu on pitkäjänteistä työtä, jota tehdään pienillä asioilla. Yksittäistä tekijää lannistaa se, ettei se näy toiminnan laadussa heti.
Agreed.
Jos asioita haluaa saada tehdyksi, ne pitää tehdä itse, eikä itse vaan riitä joka nurkkaan koko ajaksi. Lippukuntien johtajistojen sosiaalisiin kuvioihin (esim kiittämiskulttuuriin) voisi puuttua ihan alue- tai piiritasolla, vanhoihin kuvioihin junnuttamaan jääneet eivät itse näe ongelmia tai koe että ongelmalla pitäisi/pystyisi tekemään jotain.
Matte sen sanoi, noi kaikki asiat tässäkin päässä pyöri! Erityisesti kolme ekaa kohtaa on ainakin meillä olleet kompastuskivenä tähän asti, tällä hetkellä yritetään tsempata ihan tosissaan hyvän rekryn kanssa.
Komppaan täysillä Mattea.
1. Viikkotoimintaan sitoutuneita tekijöitä ei ole tarpeeksi -> ei voida perustaa uusia ryhmiä
Tähän on ainakin omassa lippukunnassa saatu parannusta sekä jakamalla vanha kolmivuotinen sudariakelan (akela = laumanjohtaja) klimppilauma-pesti kaksivuotiseksi, jonka jälkeen sudari siirtyy seikkailijoihin.
Toinen, ja merkittävämpi, tähän parannusta tuonutaanut on yksinkertaisesti se että viime vuosina lopettaineiden johtajien määrä on ollut erittäin pieni (pl. välivuosi-intin aiheuttama kato, joka on pääosassa tapauksissa jäänyt juurikin tuon intin mittaiseksi) ja täten kasvua on tullut kun vanhoja ei ole lopettanut mutta uusia on kasvanut luonnostaan.
4. Toiminta on huonoa tai sitä on liian vähän -> Jos tekijöiden onnistumisenkokemukset ja osallistujien wow-elämykset tapahtuvat liian harvoin, into partion jatkamiseen loppuu. -> väki lähtee pian muihin puuhiin
Toinen, mihin nyt ainakin itse suuntaan paukkuja, on johtajien viihtyminen. Jos johtajuus tuntuu velvoitteelta ja pakkopullalta ”koska jonkun tätä pitää tehdä”, on lopputulos usein huono ja lopettaneiden sudarien & seikkailijoiden määrä on suuri. Jos johtaja kokee, että tekemällä tätä joka kuitenkin on ihan kivaa pääsen myös olemaan näiden muiden siistien johtajatyyppien kanssa ja tekemään kaikkea siistiä. Ei nyt glamouria hakemalla mutta niin, että johtajilla on myös omaa kivaa johon on oikeasti panostettu.
Ainakin välillä tuntuu siltä, että tapahtumia vartioikäisillä ja heidän johtajillaan on liikaakin, kun parempi vaihtoehto olisi muutama loistava tapahtuma. On siinä toki oma hohtonsa kun yksi toteaa kaverilleen ”toissaviikonloppuna en ollut metsässä ja marraskuussa on taas partiovapaa viikonloppu” 🙂 mut liika on liikaa, etenkin jos jokaisessa tapahtumassa näille nuorille tulee johtamisvastuu sen sijaan, että he pääsisivät välillä olemaan myös aidosti osallistujia ja vastuussa vain itsestään sen tapahtuman ajan.
1. Lippukuntien sisäpiiriin hankala päästä.
2. Aikuisten motivointi ei onnistu.
3. Toiminnan laadun heikkous tai sen valvomattomuus
4. Piirintyöntejöiden näkymättömyys kentälle.
5. Osallistavan tiedottamisen puute.
6. Ohjelmauudistuksen muutosjohtaminen jätetty puolitiehen.
7. Media pimento.
8. Ulkoiset tunnukset ovat jotenkin hävettäviä
Lannistuminen ja laiskuus. Lippukunnan kasvattaminen ei ole helppoa ja kivaa vaan oikeaa duunia.
Sitten toinen ongelma onkin siinä, että kun yksi lippukunta tekee tämän työn ja kerää aikuisia, niin siihen lippukuntaan nämä tulevatkin. Kuka haluaisi tulla siihen pieneen huonosti toimivaan lippukuntaan, kun naapurissa kaikki toimii paremmin?
Sitten voikin olla, että yksi alueen lippukunta kasvaa ja sillä tulevat tilat vastaan, kun muilla olisi tilaa, mutta ei toimintaa.
Nykyinen ohjelma ja koulutusjärjestelmä ovat jo riittäviä. Lapsia tulee jos ryhmä aloittaa ja kyllä 10 hengen laumasta tai seikkailijavartiosta löytyy vähintään pari aikuista, jotka ovat omassa nuoruudessaan partioineet pitkällekin (eivät kai ne muuten lapsiaan partioon haluaisi)
Pyydettiin listaamaan kasvun esteitä, mutta samalla nämä ovat myös nykyisen toiminnan kompastuskiviä ja suurta venymistä vaativia asioita.
1. Aikuisten mahdollistajien vähyys.
2. Nuorten johtajien asenne, ”hälläväliä, ei kuulu mulle, ei kiinnosta”. (Tämä kokemukseni mukaan valloillaan muissakin lippukunnissa.)
3. Toiminnan laatu on kärsinyt. (Johtuen suuresti siitä, että samat tyypit tekee liikaa samoja asioita vuodesta toiseen.)
4. Alueellisen yhteistyön vähyys/olemattomuus.
2. Nuorten johtajien asenne, “hälläväliä, ei kuulu mulle, ei kiinnosta”. (Tämä kokemukseni mukaan valloillaan muissakin lippukunnissa.)
Saattaa pitää joissakin määrin paikkansa, mutta en usko täysin tämän olevan vain nykyajan ongelma. Ne jotka asioista ovat innoissaan yleensä myös jäävät mukaan toimintaan ja ”kasvavat täyspäisiksi johtajiksi” vastuun antamisella. Eivät toki kaikki.
Joinain vuosina lapsia tulee, toisina ei. Meillä oli koko viime vuoden jonolista, mutta 13 sudarin laumaan ja 13 seikkailijan joukkueeseen ei voitu ottaa jokaisen lapsen kaveria mukaan, eikä johtajia riittänyt ryhmien jakamiseen. Tänä syksynä uuteen laumaan onkin sitten tullut kokonaiset neljä lasta, joista kaksi käy aktiivisesti kokouksissa. Tilaa olisi, mutta tulijoita ei. Ja rekrytty on ihan yhtä aktiivisesti kuin ennenkin.
jännää koska meillä ei jäsenmäärä ole vähentynyt moneen moneen vuoteen vaan kasvanut
kaikki otetaan vastaan (tänä vuonna esim.20 uutta sudaria+ muut päälle) ja vaikka johtajista on pulaa niin venymään pystytään niin ettei tarvitse kieltää ketään innokasta aloittamasta toimintaa ja niitä innokkaita aikuisiakin on mukaan eksynyt eikä kaikki ole tulleet lapsensa mukana vaan ihan omasta mielenkiinnosta
Hienoa! Tämän porukan toimintakulttuuri ja into copy-pastella jokaisen partiotekijän otsalohkoon.
1. Viikkotoiminnan aliarviointi ja siitä seuraava ohjelman laadullinen heikkous. Muiden kuin ns. ensimmäisen kierroksen johtajien keskuudessa vallitseva yleinen ja hiljaisesti hyväksytty mielipide viikkotoiminnan rasittavuudesta, tylsyydestä ja kuluttavuudesta. Tämä pohjautunee toimivan sampo-/akelajärjestelmän puutteeseen ja siihen, että ensimmäisne partiosukupolven sisäänajo uudistuneeseen partio-ohjelmaan kestää vielä kymmenisen vuotta.
2. Vanhempien passiivisuus ja sitoutumisen puute. Lapsille on tarjolla helpompiakin harrastuksia, jotka eivät edellytä kuskaamista, varusteita, sitoutumista, vesisateessa seisomista ja savunhajuisia vaatteita. Ratkaisu? Lisää partiotaustaisia vanhempia? Eli nykyisten partiolaisten reippaampi lisääntyminen?
Suurin ongelma on aikuisten ihmisten haluttomuus sitoutua viikkotoimintaan. Vanhemmat kyllä viikottain tuovat ja noutavat sudarit kokoukseen autolla, mutta välissä olevaa 60 minuuttia ei haluta käyttää lapsen harrastukseen.
Lippukunnan nuorten johtajien vuorotyöt, opiskelijaelämä ja varusmiespalvelus vähentävät myös käytössä olevien johtajien määrää.
Neljän lpkj:n vuoteni aikana lippukuntani jäsenmäärä on kuitenkin noussut 59:stä 79:ään. Tulevaisuus näyttää valoisalta, kun nyt on kasvamassa iso joukko tarpojia, joista muutaman vuoden päästä saadaan hyviä johtajia. Siihen asti jäsenmäärää ei johtajapulan takia voi juurikaan kasvattaa, vaan on pyrittävä pitämään nykyiset jäsenet laadukkaalla ja hauskalla toiminnalla mukana.
Lippukunta on itsenäisesti toimivana organisaationa väärän kokoinen, liian pieni monipuolisen ja jatkuvan toiminnan harrastamiseen mutta toisaalta liian suuri ja perinteikäs luopuakseen (edes osasta) autonomiastaan. Samat tekijät kuormittuvat ja turhautuvat, asioita tehdään samoin kun on aina ennenkin tehty jottei tarvitse käyttää energiaa toiminnan kehittämiseen.
Tämä on totta. Uudet tuulet lippukunnissa ovat tervetulleita, mutta milloin vanhat johtajat uskaltavat/haluavat päästää irti hallituspesteistään?
Partio on vanhanaikainen ”tuote” vrt. Partio-lehti ja nettisivut. Lehteen on tulossa parannusta, mutta se ei yksin riitä. Pitäisi saada ajanmukainen imago.
Jumiutuminen sudareihin, kun vanhempi ikäpolvi kaikkoaa. EI uskalleta/osata kohdentaa markkinointia alueen nuoriin -> partio ei ole uskottava harrastus -> myös ne nyt sudarit lopettavat teineinä…
Sudnepennut on suurin ongelma. Partion vähät johtajaresurssit pitäisi suunnata seikkailijoihin suoraan. Seikkailijaikäisiä lapsia saadaan tulemaan partioon vielä uusina, tätä vanhempia ei. Eli periaatteessa sudenpentuihin uhratut resurssit menevät hukkaan – kolme vuotta turhaa leikittämistä. Ei auta johtajapulaan ollenkaan.
Toinen suuri ongelma on SP / Piiri. Jompi kumpi tulisi lakkauttaa, liian paljon tyhjäntoimittajia istumassa kivoilla palleillaan ja nauttimassa pullakahveista sekä nostamassa kilometrikorvauksia. Lippukunta on yhdistys, yhdistys toimii itsenäisesti. Piiri / SP ei auta johtajaresursseissa eikä rahallisissa resursseissa, eli kaikista tärkeimmissä asioissa. Piiristä on eniten konkreettistä hyötyä aluetyön ja tapahtumien kautta – tosin aluetyötä on ollut aina ja tulee olemana aina ja alueet järjestävät niitä tapahtumia mille tilausta oli piiriä tai ei. SP:n suurin hyöty ja ehkä haitta(?!) on se että sieltä kerrotaan mitä partio on. Partio-ohjelma ja koulutus-ohjelma. Mutta olisiko se väärin jos eri alueen partiotoiminta olisi erilaista? Se voisi olla yhtähyvin rikkaus ja tuoda jäseniä lisää. Ei se B-P käskenyt tälläistä toimintaa harjoittaa mitä Suomessa harjoitetaan tällä hetkellä.
Liian vähän aktiivisia johtajia.
Luulen, että yksi tekninen este partion kasvulle poistettiin ohjelmauudistuksen myötä, kun uudet +16v -ikäkaudet otettiin käyttöön.
Käytännössä ikäkaudet eivät ole ilmeisesti vielä ihan laajasti käytössä. Tähän lienee useita syitä, joista yllä on ansiokkaasti monia esitettykin.
Moi, runsaasti löytyy sisäisiä tekijöitä – ja näiden kanssa pitää varmasti miettiä luovia ratkaisuja. Laatikon ulkopuolelta katsottuna – vaikka partiolainen olenkin – Partio on samassa jamassa, kuin moni muu vanhempi nuoriso- tai vapaa-ajantoiminnan muoto: muuta tarjontaa vapaa-ajan viettoon on tullut merkittävästi ja se vaan vie hyviä tyyppejä muualle. Koulut tarjoavat myös enenevässä määrin asioita, jotka kilpailevat muiden harrastusten kanssa. Nämä seikat heijastuvat suoraan lippukuntien toimintaedellytyksiin kaikkien ikäkausien tasoilla – sudarista vaeltajaan ja aikuiseen saakka.
Mitä kuvaa sitten vaihtoehtona viestimme – tämä on minulle epäselvää. Puhutaanko retkeily-, kasvatus-, kokemus-, elämystoiminnasta vai jostain muusta. Puhutaan yleisesti partion imagosta – makuasia.
Yksittäinen lippukunta ei toimi, jos sitä ei tueta eri tavoin – aika, raha, muu – (kunta, perheet, alue, piiri). SP-tason jätän tahallaan pois, koska sen merkitys on selvästi edellisiä vähäisempi – tästä minua varmaan kohta ojennetaan :-). Lisäksi toimintaa vaikeuttavat huono fiilis, usein puuttuu henkilöitä, jotka jaksavat innostaa ja innostua. Monesti muut vaihtoehdot voittavat. Paikkakuntakohtaisesti tilanne vaihtelee todella paljon, kuten edellisistä kommenteista voi jo todeta.
Tilanne voi monesti olla monipuolisen haastava ja tähän lippukunnat varmaan tarvitsisivat ulkopuolista sparrausta sekä paikallista luovuutta. Ehkä tässä pitäisi vaan jaarittelun sijaan jalkauttaa kaikki kynnelle kykenevät resurssit ja lähteä analysoimaan lippukuntia, tunnistamaan niiden ongelmia sekä viemään niille muualla hyväksi havaittuja keinoja muuttaa tilannetta parempaan suuntaan.
Taidan lähteä kävelylle ”walkabout” ja suunnata ekaksi oman lippukuntani pakeille ja funtsia mitä ongelmia on ja kuinka niihin tulisi vastata. Joskus ongelmat ovat sellaisia, ettei niitä voi tai pidä ratkaista, tällöin on mahdollisesti luovuttava jostain ainakin väliaikaisesti usein pysyvästi.
Seuraavaksi voisin funtsia, miten paikallinen partiotoiminta nähdään tai koetaan ja kuinka saadaan aikaan imua toiminnan joka tasolla ja ollaan hyvä sekä kilpailukyklyinen vaihtoehto muille vapaa-ajanviettotavoille. Vapaaehtoistoiminnan vuoristoradalla mennään usein lujaa vauhtia johonkin suuntaan ja etenkin alaspäin mentäessä liikkeen korjaaminen tuntuu joskus mahdottomalta… well liike jatkuu ellei sille tehdä jotain – paikallisesti… ylihuomenna menen siis tukemaan oman lippukunnan suadrikokousta – siitä se lähtee… (sitä ei tarvitse joka viikko, mutta joskus – jo se auttaa) niin ja jakakaa sitä kiitosta yksittäisille toimijoille ja vähän muillekin… sitä tarvitaan…. myös alue, piiri, SP ja PN tasoilla – harvemmin muuten jälkimmäisiä kukaan kehuu tai kiittää – on helpompi puhua epäkohdista kuin altistaa itsensä kehumaan muita.
Aloitan siis omalta osaltani tässä… vaikka PN:n toimintaa on ruodittu melkoisesti, on syytä kiinnittää huomiota myös siihen että jatkossa saadaan tietoa kokouksista partio.fi -sivuille – Hienoa!!! Lisäksi viimeisen PN-kokouksen listan mukaan on käyty läpi melkoisesti erilaisia ja haastavia asioita. Joidenkin päätösten tai kannanottojen suhteen en ole samoilla linjoilla, mutta tapahtuu myös hyviä asioita – eli kiinnittäkää myös huomiota kokonaisuuteen, jotta saadaan myös tähän toimintaan aikaan positiivinen kierre – jos se onnistuu, niin väitän että tulemme kaikki yllättymään iloisesti.
Raikasta päivää vaan kaikille
– Ryhmänjohtajien puute
– Kuten Tapani sen muotoili niin lippukuntaan jäsenten menetys ”hiipii” -> ei yksittäinen laumanjohtaja huomaa eroa onko laumassa 9 vai 11 sudenpentua, mutta suuressa mittakaavassa sillä on merkitystä
– Koulutuksen/osaamisen puute -> Koko koulutusjärjestelmä perustuu oletukselle että ollaan jo ihannetilanteessa jota vain pyritään ylläpitämään
Mikä estää lippukuntia kasvamasta?
Pitkäjänteisyyden puute.
Ei ole paukkuja vetää sille uudelle sudarilaumalle maailman parasta partiota siihen asti että ne on 18v. Myöskin moni kehitysprojekti partiossa kaatuu siihen että kehitetään vuosi tai hyvässä tapauksessa kaksi ja sen jälkeen kuvitellaan että ”pim kehitys on valmis voimme lopettaa sen”.
Kun näin tehdään, hyvinkin nopealla aikataululla saadut tulokset katoavat sanahelinäksi.
Periaatteessa jokaiselle lpk:lle pitäisi riittää että vuodessa tulee yksi uusi lauma sisään, kunhan se pidetään siellä siihen asti että ne on lippukunnanjohtajia.
L
Pitkäaikaisen sitoutumisen puute yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Taitaa olla trendikästä nykypäivänä. Voisiko trendin kääntää tekemällä sitoutumisesta ja pitkäjänteisyydestä yhteiskunnallisesti ihailtavaa, jolloin hyvään partiotoimintaan motivoisi myös sosiaalinen paine? Kuka rupeaisi Suomen Partiolaisten cooliksi mannekiiniksi?
Matte ja muut onkin jo jakaneet hyviä näkemyksiä! Omassa lippukunnassa on mietitty, että yksi iso ongelma on se, että yleensä lippukuntien syksyn aikataulut eli kokousajat yms. selviävät vasta koulujen alettua (tämä siis oman kokemukseni mukaan, hienoa jos tilanne on eri jossain muualla!). Tällöin lasten harrastuskalenterit on usein jo tuupattu täyteen ja ongelmia alkaa tulla viimeistään silloin, jos ryhmän kokouspäivää on muutettu.
Ratkaisuksi tähän tarjoaisin uudenlaisia ajatusmalleja lippukuntiin – varmaankin juuri koulutuksen kautta – eli rohkaistaisiin suunnittelemaan lippukunnan toimintaa nykyistä pidemmällä aikavälillä ja aikatauluttamaan seuraava toimintavuosi jo edellisen vuoden toukokuussa, ennen kesälomille lähtemistä, ja myös tiedottamaan seuraavan syksyn toimintakalenteri koteihin tässä vaiheessa. Haasteena tietysti on, että lippukunnan johtajisto ei ehkä tässä vaiheessa vielä tiedä syksyn aikataulujaan tarpeellisella tarkkuudella. Voisi kuitenkin miettiä, olisiko ryhmien kokouspäivät lyötävissä lukkoon jo keväällä tästä huolimatta, jolloin syksyn palapeliin jäisi sitten johtajien osoittaminen ryhmille johtajiston aikataulujen tultua tietoon.
Nopea apu tähän haasteeseen (tai ainakin lippukuntien tietoisuuden lisääminen) voisi tulla piiriltä iltakoulutuksena lippukunnan vuoden suunnittelemisesta niin, että painotuksena olisi ns. ennakoiva viestintä koteihin päin: miten tiedotan lippukunnan toiminnasta lasten vanhemmille keväällä siten, ettei partio jää muiden harrastusten jalkoihin syksyn alkaessa. Tiedottaminen koteihin päin tuntuu ylipäätään tuovan haasteita monissa lippukunnissa varsinkin samoajaikäisille ryhmänjohtajille. Lippukunnan aikuisjohtajistolle voisi olla suuri apu siitä, että nuoremmat ja johtamista vasta opettelevat voisi lähettää matalan kynnyksen yhden illan koulutuksiin asemalle ilman, että näihin pitäisi ilmoittautua kuukausia etukäteen – tämäntyyppiset koulutuspläjäykset onnistuisivat ehkä paremmin tavoittamaan myös nämä paljon puhutut sitoutumishaasteiset nykypartiolaiset 😉
Apua ongelmaan saisi luultavasti myös hyvästä tiedotuskoulutuksesta rok-kurssilla. Esimerkiksi omalla alueellani tilanne on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei yhtään nykyisen ohjelman mukaista rok-kurssia ole vielä saatu järjestettyä, sillä lippukuntien energia on viime vuosina mennyt ensisijaisesti omien haasteiden ratkomiseen. Uskon, että tällaisia alueita, joilla lippukuntien yhteistyö ontuu ainakin tilapäisesti, on muitakin. Tällöin on suuri riski, että kokonaisia johtajaikäluokkia jää täysin kouluttamatta rok-vaiheessa, mikä luultavasti heijastuu toiminnan laatuun myöhemmin (mikä taas ei ehkä edesauta jäsenmäärän ylläpitoa, saati kasvattamista).
Hyvä idea voisikin olla kartoittaa esimerkiksi alueohjaajien kautta, järjestetäänkö rok-kursseja PäPan kaikilla alueilla säännöllisesti ja tavoittavatko kurssit säännönmukaisesti koko kohderyhmänsä. Jos tuloksena huomattaisiin, että tilanne on muuallakin sama kuin omalla alueellani nyt on, olisi ehkä syytä pohtia sitä, voisiko piiri alkaa järjestää / tukea huomattavasti enemmän rok-kursseja ja niiden järjestämistä. Moni muukin on kommenteissaan alleviivannut koulutuksen tärkeyttä, joten tilannetta voisi olla hyvä tutkia tarkemmin näiden koulutusten kohdilta, joiden järjestäminen on alueiden ja lippukuntien vastuulla – vaikka esimerkiksi rok-kurssien järjestämättä jättäminen on tietysti alueen oman toiminnan suunnittelun heikkoutta ja tavallaan lippukuntien ”vika”, on jäsenmäärän lasku kuitenkin koko piirin ongelma.