Kasva tai kuole, partioneuvosto

Viikko sitten partioneuvosto käsitteli hallituksen esitystä SP:n päätöksenteon kirkastamisesta. PäPan kanta uudistukseen on myönteinen – muiden piirien kommentteihin verrattuna olimme ainoa, joka lähes varauksetta kannatti eteenpäin menemistä. On ihan selvää, että ennen marraskuista jäsenkokousta tarvitaan vielä älyttömästi valmistelua, avointa keskustelua ja perustelujen avaamista, mutta yhtä kaikki: erityisesti partioneuvoston uudistaminen on välttämätöntä.

Olen osallistunut nyt kuuteen partioneuvoston kokoukseen. Alussa järkytyin, sitten huvituin, suutuin, vähän nyyhkinkin ja lopulta tylsiinnyin. Tunnetilasta riippumatta lopputulos on sama: Muutamaa hyvää keskustelua lukuunottamatta nuo kuusi viikonloppua ovat olleet kankkulan kaivoon heitettyä aikaa. Mulla on Rantapuistossa ihan kivaa, mutta en koe tekeväni partiosta mitenkään parempaa siellä istumalla. En Suomessa enkä pääkaupunkiseudulla. Vekkulia kokoustamista, arvioi eräs kollegoistani. Neuvosto on käyttänyt aikaansa hallituksen jäsenten välien perkaamiseen, blogikirjoittelun paheksumiseen ja kymppitonnista vääntämiseen. Kyllä fiksujakin puheenvuoroja pidetään ja niille nyökytellään, mutta siihen se jääkin. Kokousten välillä ei tapahdu mitään, sähköpostilistalla on hiljaista kuin hautausmaalla eikä neuvoston puheenjohtaja johda mitään muuta kuin nuijaansa.

Kirkastusesityksessä ehdotetaan neuvoston koon laajentamista. Nyt meitä istuu siellä yksi edustaja kustakin piiristä. Siinä on ongelma: kun yksi edustaa sataa, toinen tuhatta ja kolmas kahtatoistatuhatta, ei keskustelua voida mitenkään käydä samalla tasolla. Absurdeimmillaan neuvosto kokoontui helmikuussa, kun sadan jäsenen PoSaPaa edusti kolme neuvosta. Miltään muulta piiriltä ei ollut kahta useampaa edustajaa paikalla. (Muistaakseni posapalaiset käyttivät yhteensä yhden puheenvuoron koko viikonlopun aikana. No, kahden lippukunnan kesken jaettavalla valtionavulla on kiva maksaa Rantapuiston lounaspuhvetit vaikkei päätöksentekoon osallistuisikaan.)

Päpalaisena voin tietysti vedota polleana piirineuvostoon. Meillä kolmisenkymmentä tyyppiä edustaa yhdeksäätuhatta jäsentä. Partioneuvostossa sama suhdeluku on 11/60 000. Ja molempiin kokouksiin osallistuvana voin vakuuttaa, että Pinessä keskustelu ja päätöksenteko liikkuvat tsiljoonasti strategisemmalla tasolla – tervetuloa katsomaan! Ei Pinekään ole täydellinen, mutta edustuksellista demokratiaa se toteuttaa merkittävästi paremmin kuin partsaneuvosto.

Toki partioneuvoston koko voidaan säilyttää ennallaankin. Jos sinne sattuu seuraavaksi kaudeksi nohevia neuvoksia ja jämäkkä puheenjohtaja, voi neuvostosta muodostua parhaimmillaan antoisa keskustelukerho, josta neuvokset voivat lähteä  hiukan viisaampina takaisin kotipiireihinsä. Demokraattista päätöksentekijää siitä ei kuitenkaan tule ilman rakenteiden uudistamista. Ja jollei meillä ole siihen munaa, on parempi lopettaa koko neuvosto ja siirtyä takaisin vuosittaisten jäsenkokousten aikaan.

(Kirkastusesityksessä on lukuisia muitakin kohtia, joista ehdotus partioneuvoston nuorisokiintiöstä herätti ehkä eniten keskustelua. Partiossa nuorten osallistuminen päätöksentekoon on periaatteellinen asia, mutta partioneuvosto ei ole siihen oikea paikka ynnä muita nerokkaita kommentteja partioneuvoksilta ansaitsee kenties aivan oman postauksensa.)