Jo startista edellä muita – PäPan uusi organisaatio

Täältäpä pesee, syksyn kolmesta suuresta ensimmäinen: organisaatiouudistus. Aloitetaan se hyppäämällä mopon satulaan.

Selkeämpi tiekartta eli toimintasuunnitelma 2013-2014 – check. Täysi bensatankki eli vakaa talous – check. Ne ovat mainio alku, mutta eivät vielä riitä, jos mopolla tahtoo valloittaa uusia maastoja ja ottaa kyytiin entistä enemmän matkustajia. Siksi itse kulkupeliäkin on rukattava. Ei vaihdeta mopoa kokonaan uuteen malliin, mutta hankitaan lisäosia, putsataan vanhoja ja viritetään kone huippuunsa.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä PäPassa on muutama selvästi erottuva iso ongelma, jotka haluamme ratkaista seuraavien kahden vuoden aikana. Ja ratkaisemisella tarkoitan sitä, että aletaan heti ensimmäisten piirustusten valmistuttua rakentamaan ja kokeilemaan – en sitä, että vuodet 2013-2014 käytettäisiin mopokaupoissa kiertelyyn. Nyt lippukuntien tarpeet ja piirin tarjooma eivät kohtaa tarpeeksi hyvin, uusia jäseniä ei tule riittävästi, pestit tuntuvat liian suurilta ja kaikesta tästä seuraa se, ettei partio-ohjelmaa voida toteuttaa lippukunnissa. Oman napamme lisäksi meidän täytyy katsoa myös ulospäin: partio on jäänyt monesta jälkeen ja kilpailu kiristyy koko ajan. Meidän on ryhdyttävä mainostamaan toimintaamme systemaattisemmin, huolehtimaan vapaaehtoistyöntekijöistämme yhtenäisemmin ja otettava voimakkaammin itsellemme se paikka, joka meille yhteiskunnallisena vaikuttajana ja nuorten edunvalvojana kuuluu. Eikä olisi yhtään pahitteeksi, jos kaikki tämä saisi myös partion arvostuksen pompsahtamaan ylös.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin: Huoli pois. Partio itsessään ei muutu. Ohjelma, koulutus, arvopohja, brändi – kaikki nämä säilyvät ihan ennallaan, eikä niiden päivittäminen millään lailla piirien oikeuksiin kuulukaan. Mutta olen satavarma siitä, että voimme luoda niiden jalkauttamiseen ja toteuttamiseen paljon nykyistä paremmat kanavat ja keinot.

Aloitetaan lippukuntien palvelemisesta. Tällä hetkellä sitä tekevät lähinnä alueohjaajat, jotka eivät pahimmassa tapauksessa ehdi muuta kuin toimia viestinviejänä piirin ja lippukuntien välillä. Uudessa mallissa AO:t korvattaisiin kokonaisella aluetiimillä, johon kuuluisi kahden alueohjaajan lisäksi alueellinen ohjelmaohjaaja ja alueellinen koulutusohjaaja. Tämän tiimin tehtävänä on yksinkertaisesti tukea aluetta partio-ohjelman toteuttamisessa ja varmistaa, että se saa piiriltä kaikki tarvitsemansa palvelut. Alueet tarpeineen ovat niin erilaisia, että yhtäällä aluetiimin työ voi olla seikkailijapelin järjestämistä kädet kurassa, toisaalla johtajien kouluttamista tai ihan vain alueen lippukuntien potkimista oikeisiin hommiin.

Toinen aluetiimin alueohjaajista koordinoisi nimenomaan alueellista yhteistyötä ja toimisi aluetiimin vetäjänä. Toisen vastuulla taas olisi lippukunnanjohtajien tukeminen. Samalla päästäisiin eroon lpkj-pullonkaulasta, kun sekä alueellisella ohjelmaohjaajalla että alueellisella koulutusohjaajalla olisi omat vastinparinsa lippukunnassa: ikäkausivastaava ja koulutusvastaava.

Ja vaikka me luottikset ollaankin hirveän hyviä ja tämän liikkeen perusta, täytyy tärkeimmät toiminnot mun mielestä taata työntekijöiden panoksella. Enkä keksi, mikä muu olisi meille niin tärkeää kuin lippukuntien toiminnan tukeminen ja lippukuntien palveleminen. Siispä lippukuntatyöntekijöiden (nyk. kaupunkityöntekijöiden) työpanosta suunnataan selvästi enemmän lippukuntien suoraan tukemiseen. Työntekijä toimisi näin tiiviissä yhteistyössä aluetiimien kanssa ja olisi lippukunnille ensisijainen, aktiivinen kontakti piiriin.

Kuvasta puuttuvat vielä piirineuvokset, jotka hekin käyvät aluetapaamisissa ja käyttävät lippukuntien ääntä Pinessä. Koska aluetiimi keskittyy nimenomaan alueeseen ja sen lippukuntiin, voisi pineille jatkossa siirtää enemmän piiri-lippukunnat-piiri-vuorovaikutusta.

Sitten piirihallitukseen. Aluetiimien perustaminen tarkoittaisi tietysti sitä, että alue-, ohjelma- ja koulutustoiminnanalat ryhtyvät tekemään tiivimpää yhteistyötä. Olen kutsunut tätä komboa superministeriöksi, koska sellainenhan se on – miten muutenkaan voisi nimittää porukkaa, jonka tehtävänä on vaatimattomasti varmistaa, että partio-ohjelma toteutuu lippukunnissa. Ohjelmasta vastaisi edelleen kaksi ministeriä, joista ohjaavan ohjelmaministerin salkkuun kuuluisi ikäkausitoiminta ja alueelliset ohjelmaohjaajat ja täydentävän ohjelmaministerin salkkuun taitotoimikunnat, projektit ja kehityshankkeet.

Toisessa ministeriryhmässä olisi se porukka, joka katsoo enemmän partion ulkopuolelle ja varmistaa, että lippukunnilla on parhaat mahdolliset toimintaedellytykset ja että partio tunnetaan pääkaupunkiseudulla. Uusina salkkuina tähän sakkiin ja hallitukseen nousisivat jäsenhankinnasta, toimintaympäristöstä ja aikuisista vastaavat ministerit.

Jäsenhankintaministeri tekisi paljolti sitä, mitä kasvuhankkeeseen nyt kuuluu. Mainontaa, näkyvyystempauksia, yhteistyöhankkeita, monikulttuuristen lasten ja nuorten rekryä… Hän ryhmineen vastaisi siis siitä, että partio näkyy oikeissa paikoissa ja tilanteissa pääkaupunkiseudulla ja että osaamme myydä partiota erilaisia kohderyhmiä kiinnostavissa paketeissa. Jotta partio säilyisi elinvoimaisena, jäsenhankinnasta on tehtävä jatkuva prosessi eikä mikään yksittäinen projekti.

Aikuisministeri ei ole luottisministeri, vaan hänen vastuulleen kuuluisivat kaikki pääkaupunkiseudulla – siis myös lippukunnissa – toimivat aikuiset partiolaiset. Ministeri ryhmineen vastaisi aikuisten pestaamisen, riittävän koulutuksen ja tukemisen, kiittämisen ja motivoinnin yhtenäistämisestä. He eivät toimisi suoraan jokaisen parintuhannen aikuisen kanssa, vaan enemmänkin tukisivat johtajia johtamaan ihmisiään paremmin. Aikuisministeri ei järjestä pelkästään kivakivaa, vaan varmistaa, että aikuinen pysyy partiopolullaan pystyssä ja kokee sen tarpeeksi mielekkääksi ja palkitsevaksi.

Toimintaympäristöministeriö rakentuisi osittain nykyisen talousryhmän päälle. Talouden johtaminen ja suunnittelu siirretään suoraan puheenjohtajasalkkuun, minne se luontevasti kuuluukin. Toimintaympäristöryhmä keskittyisi nimensä mukaisesti toimintaympäristöömme vaikuttamiseen: sen tavoitteena olisi esimerkiksi PäPan kiinteistöstrategian ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen sekä edunvalvonnan tavoitteiden toteuttaminen. Kaavoitusvaikuttaminen, Muutoksentekijät, luottissemmat, ansiomerkit ja esimerkiksi vaalipaneelit ovat esimerkkejä toimintaympäristösalkun sisällöstä.

Viestintä säilyisi tämän ministeriryhmän salkuista eniten ennallaan. Kun mainonta siirtyisi kokonaan jäsenhankintaministerin vastuulle, pystyttäisiin viestintäryhmässä keskittymään vain sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä lippukuntien viestintäkoulutukseen. Tällä hetkellä sinne tänne levittäytynyt verkkopuoli siirtyisi myös kokonaisuudessaan viestinnän alle.

Ja sokerina pohjalla: Kun tällä hetkellä puheenjohtajien satasella sekalaisia -salkussa majailevat kasvu, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, edunvalvonta ynnä muut saataisiin jaettua loogisesti toiminnanaloille, voisivat puheenjohtajat keskittyä toiminnan ja talouden johtamiseen sekä ministerien ohjaamiseen ja tukemiseen. Kuten tuossa kuvassa näkyy, ajatuksena oli sekin, että toinen puheenjohtajista voisi johtaa superministeriötä ja toinen ”nopean toiminnan joukkoja”. Näin esimerkiksi hallituksen yhteistä aikaa voitaisiin tarvittaessa käyttää kahteen eri keskusteluun.

Postaus on jo yhtä pitkä kuin kasitie, mutta toimisto on vielä käsittelemättä. Käykää hakemassa lasi mehua tai vetäkää vaikka kierros matoleikkiä välissä, niin jaksatte loppuun asti!

Koska työntekijät ja ministerit ryhmineen toimivat niin tiiviisti yhdessä, täytyy sama uusjako ulottaa tietysti myös Partioasemalle. Työntekijät jaettaisiin siis piirihallituksen esityksen mukaisesti kahteen toiminnalliseen tiimiin ja tukipalveluihin (talous, kiinteistöt, toimistopalvelut). Ja koska viidentoista hengen esimieheys on yksinkertaisesti järkevää jakaa useammalle tyypille, tulisi kummallekin tiimille oma esimiehensä. Ylläolevasta, alustavasta mallista näkyy ajateltu jako. Uutuutena ovat jo aiemmin mainitut lippukuntatyöntekijät (nyk. kaupunkityöntekijät) ja vapaaehtoistyön koordinaattori. Jälkimmäinen tulisi tekemään työtä lähinnä jäsenhankinta- ja aikuisministeriöiden kanssa.

Että sellaista.

Ja miten tästä eteenpäin? Piirihallitus on lähettänyt ylläolevan esityksen Pinelle, joka käsittelee sitä kokouksessaan reilun viikon päästä. Syyskuussa keskitytään pestikuvauksiin ja tehtävänjakoihin sekä luottisten että toimiston osalta. Samalla luodaan toimintasuunnitelmat vuosille 2013-2014. Jos hyvin käy, marraskuun piirineuvosto valitsee yllä olevan kuvan mukaisen hallituksen ja toimisto järjestäytyy uudelleen vuoden loppuun mennessä. Ja 1.1.2013: mopolla mennään! Kohti parempaa partiota ja entistä toimivampaa piiriä.

Miltä kuulostaa?


Tänä vuonna jäsenkokousdelegaatioon on avoin haku

Marraskuisessa Kouvolassa valitaan SP:lle uudet puheenjohtajat ja partioneuvoston puheenjohtaja. Kullakin piirillä on käytössään jäsenmääränsä mukainen äänimäärä – meillä 18 – ja jokaista ääntä käyttää yksi delegaatti. Kiinnostaako olla mukana vaikuttamassa, edustamassa PäPaa ja päättämässä valtakunnan partioasioista? Hae mukaan 30.9. mennessä! Sen jälkeen hallitus muodostaa hakijoista parhaan mahdollisen delegaation ja esittää sitä piirin kokoukselle 14.10.

Jäsenkokousviikonlopun lisäksi delegoottien on osallistuttava muutamaan valmistelukokoukseen loka-marraskuussa. Pyrimme tietysti myös haastattelemaan ja tapaamaan kaikki ehdokkaat ennen kokousta.


Partiosta saa voimaa eli kirjoitukseni Hepun aikuisliitteeseen

Aikuiset pääsi Sarasteellakin paljuun.

Juuri tälläkin hetkellä joku pääkaupunkiseutulainen aikuinen antaa elämästään pari tuntia partiolle: opettaa sudenpennun vuolemaan makkaratikkua, miettii retken ruokalistaa, juoksee suunnistusradalla teinien kanssa tai vaikka hioo tulevan vuoden budjettia.
Ai miksi?
Tässä muutama ajatus siitä, miksi vapaaehtoistyötä partiossa kannattaa tehdä.

1. Voit olla hyödyksi muille. Kun kasvaa tarpeeksi vanhaksi, tulee joululahjojen antamisesta kivempaa kuin niiden saaminen. Niin on partiossakin. En minäkään istu kokouksissa siksi, että tykkäisin byrokratiasta, rakastaisin ruispaloja (niitä on tarjolla usein!) tai jahtaisin komeita titteleitä. Istun niissä siksi, että uskon tänään tehdyillä päätöksillä olevan valtava merkitys huomisen toimintaan. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että pääkaupunkiseutulaisilla nuorilla ja lapsilla on mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen, josta saa hauskuuden lisäksi eväitä johonkin isompaan.
Samasta syystä nousen lämpimästä makuupussista keittämään aamupuuroa retkeläisille tai lähden viikonlopuksi kouluttamaan tulevia johtajia. Eikä se ole marttyyriutta vaan halua varmistaa, että minua tuoreemmilla partiolaisilla on mahdollisuus kokea vähintään yhtä suuria ja mahtavia seikkailuja kuin itse olen saanut kokea. Palkkaa tästä ei tipu, mutta usko pois: toisen saama oivallus tai tyytyväinen virne palkitsee tuhat kertaa paremmin kuin raha.

2. Saat silti enemmän kuin annat. 19-vuotiaana vastasin kaverini kanssa kahdentuhannen ihmisen leiriohjelman järjestämisestä. 23-vuotiaana johdin Espoon ja 26-vuotiaana pääkaupunkiseudun suurinta nuorisojärjestöä. Näistä ja kymmenistä pienemmistä pesteistä olen oppinut käytännön taitojen lisäksi itseluottamusta, nöyryyttä, sitkeyttä – ehkä vähän viisauttakin. Samaa en olisi ikinä saanut irti työelämästä tämänikäisenä. Partiossa eletään enemmän ja kokonaisvaltaisemmin, eikä uuden oppimisella ole yläikärajaa.
Innostavan tekemisen ei tarvitse olla kovin suurta. Ensimmäisen oman nuotion sytyttäminen, itsensä ylittäminen erävaelluksella tai hyvän kokouksen vetäminen ovat onnistumisia, jotka saavat jokaisen meistä lämpenemään.

3. Pääset nauramaan! Retkellä näkee enemmän arjen komiikkaa kuin keskiverrolla stand-up-keikalla. Tuhansien ihmisten tanssiessa leirilaulun tahtiin jäykkiskään ei voi olla heittäytymättä mukaan. Partiotaitokisoissa rämpiessä ei ehdi edes ajatella muuta kuin seuraavan rastin löytymistä. Tämä resepti on toiminut sata vuotta: jo lyhyt hetki partion maailmassa irrottaa täydellisesti raskaammastakin arjesta.

Tässä on yksi tarina vapaaehtoistyöstä partiossa. Millaiseksi sinä haluaisit kirjoittaa omasi?

(Heppu-tykitys jatkuu! Ekaluokkalaisille lähetetyn lehden välissä meni vanhemmille oma liite Partio kuuluu myös aikuisille. Tästä kaikkien aikojen tymäkimmästä aikuismainospaketista suurin kiitos kuuluu meidän luottistoimikunnan ja kasvun toimistojumalattarelle Annalle. Jee!)

Elämästäni tuli suuri seikkailu eli Hepun 4/2012 pääkirjoitus

Kahdeksanvuotiaana nukuin ensimmäisen yöni metsässä. (Olin varma, että karhu raatelee meidät ennen aamua.)
Opin tekemään ruokaa nuotiolla. (Alussa en uskaltanut sytyttää tulitikkua kuin silmät kiinni.)
Ajoin pyörällä laiturilta järveen. (Mietin jo fillarin selkään noustessani, miltä hukkuminen tuntuu.)
Vähän vanhempana matkustin ilman vanhempia ulkomaille. (Kadotin passini ja kaikki rahani heti aluksi.)
Puhuin tuhansille kuulijoille. (Hetkeä aiemmin googlasin paniikissa, saako rauhoittavia lääkkeitä ostaa ilman reseptiä.)
Sanoin vastaan joukolle minua vanhempia ja kokeneempia tyyppejä, sillä he olivat toimineet tärkeässä asiassa väärin. (En ole koskaan tuntenut oloani niin yksinäiseksi kuin sitä ennen ja sen jälkeen.)

Kaikki nämä ja monta, monta muuta ekaa kertaa olen elänyt partiossa. Kokemukset olivat aikanaan niin mielettömän merkittäviä, että voin vieläkin muistaa tarkalleen, miten tulitikku poltti sormia ja kuinka riemukasta oli nousta pyörän kanssa uppeluksista.
Entä sitten nuo suluissa olevat jutut? Ne ovat niitä tylsempiä fiiliksiä: jännitystä, hermoilua, pelkoa, pikkuista kauhuakin. Kuka sellaisista tykkään? En minä ainakaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki parhaat asiat tuntuvat ensin vähän hankalilta. Kun jotain jännittää niin että vatsa menee ruttuun, saa siinä onnistumisesta paljon enemmän irti kuin peruslällyilystä.
Juuri siksi partio on minusta maailman paras harrastus. Täällä saa kokeilla ja oppia jatkuvasti uusia juttuja sekä hölmöillä sopivasti yhdessä hyvien kavereiden kanssa. Eikä muuten ole väliä, onko ekaluokkalainen, eläkkeellä vai jotakin siltä väliltä. Kukaan ei jää varmasti yksin nyhjäämään nurkkaan, siitä pitää vauhdikas ohjelma ja hyvät johtajat huolen.

Partiossa on helppo oppia rohkeaksi ja tehdä elämästä suuri seikkailu. Se vaatii vain sen, että haluaa lähteä mukaan ensimmäisiin kertoihin ja tekemään jotain, mitä ei ole ennen kuvitellutkaan tekevänsä. Pienistä vatsaperhosista huolimatta.
Uskallatko sinä?

(Tässä Hepussa oli erityistä se, että meidän jäsenten lisäksi se lähetettiin kasvusuunnitelman mukaisesti kaikille koulunsa aloittaville pääkaupunkiseutulaisille. Super! Oon niin iloinen tästä onnistumisesta, että päätoimittajat, tiedottaja ja muut lehdentekijät ansaitsevat useamman ämpärillisen kiitoksia. Ootte te vaan aikamoisia!)

Syksyn kolme suurta

Emmä jaksa. Ei se kuitenkaan onnistu. Ihan sama.

– – – kesäloma – – –

Jee saan tehdä! Onpa siistiä! Tästä tulee niin parasta.

Loppukeväästä vähän väsytti, mutta tällaisen muutoksen sai aikaan loistavan hyvä Saraste, partiohiljainen heinäkuu ja aika monta laiturinnokassa, puistonurmikolla tai rantakalliolla loikoiltua tuntia. Nyt jaksaa taas sykkiä. Ja pitääkin, sillä loppuvuoteen mahtuu ämpäreittäin kiinnostavia juttuja, jotka vaativat kovasti työtä: toimintasuunnitelman 2013-2014 tekeminen, mahdollinen organisaatiouudistus, kunnallisvaalit, Helmi 2013 -leirin valmistelut, PäPan ja SP:n vaalit, jäsenkokous ja siihen päälle vielä tavalliset semmat, retket, kokoukset ja kisat. Samalla jännätään sitä, ovatko meidän kasvutoimenpiteet purreet: seisooko kolojen ovilla jono eskarikampanjan ja kotiin lähetetyn Hepun innostamia sudareita ja Sarasteen houkuttelemia aikuisia. Kuukauden päästä se jo tiedetään!

Kuten kesäkirjeessäni kirjoitin, ensi vuoden alussa Pääkaupunkiseudun Partiolaiset näyttänee hiukan erilaiselta puljulta kuin nyt. Jos kaikki menee hyvin, olemme löytäneet – ja ottaneet käyttöön – ratkaisut tekijä- ja osallistujapulaan, liian raskaisiin pesteihin ja siihen, ettei partio-ohjelma toteudu etenkään vanhempien ikäkausien kohdalla. Se ratkaisu koostuu kolmesta suuresta palikasta: toimintasuunnitelmasta, organisaatiouudistuksesta ja johtamisen parantamisesta. Kirjoitan näistä kaikista pian omat tekstinsä, jotta pääsette kysymään, kyseenalaistamaan ja vaikuttamaan.

Olkoon tämä partiosyksy tähänastisten ykkönen. Se sai arvoisensa alun eilen, kun Espoon Kalajärvelle perustettiin kasvusuunnitelman mukaisesti uusi lippukunta, Pohjois-Espoon Kalahaukat. Mahtavaa, kiitos ja tervetuloa!

 


Terveisiä tulevaisuustehtaalta eli kesäkuinen kirje PäPan luottiksille

Sanon kuin Jutta U: Aivan aluksi haluan kiittää just sua, joka teet maailman parhaasta harrastuksesta totta pääkaupunkiseudulla. Se ei ole ihan vähän. Kiitos.

Ennen kuin laukataan ansaitulle kesätauolle ja Sarasteen riemuihin, kerron teille syksyn partiomeiningeistä merkittävimmästä: toimintasuunnitelman tekemisestä.

(Jo vain, se on se A5-läpyskä, jota kaikki eivät ole tähänkään asti vaivautuneet toteuttamaan, saati lukemaan. Siksi nyt tehdään toisin.)

 

Lue siis tämä, jätä ajatus hautumaan syvälle takaraivon uumeniin ja kaiva se esiin, kun palaat taas Partioaseman tuoleille keikkumaan.

 

Pine antoi meille neljä lähtökohtaa, joiden kautta olemme lähteneet toteuttamaan Piirin suuntaa eli strategiaa 2011-2014. Ne ovat:

* Jokainen 7-22-vuotias päpalainen kuuluu ryhmään, joka toteuttaa oman ikäkautensa ohjelmaa.

* Partio on yli 22-vuotiaiden pääkaupunkiseutulaisten silmissä haluttavin vapaaehtoistyö. Tekijöiden puute ei ole este partio-ohjelman toteuttamiselle lippukunnissa eikä piirissä.

* Partio tarjoaa eri-ikäisille ja eri taustoista tuleville pääkaupunkiseutulaisille avoimia kohtaamispaikkoja.

* Jokainen alue toimii aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle tekemiselle.

 

Nämä tavoitteet ovat superhyviä ja täysin toteutettavissa. Tarvitaan vain konkreettisia tekoja ja niille tekijät. Eli sinua, minua, hyviä ideoita, paljon energiaa, vielä enemmän tahtoa ja jonkin verran rahaa oikein käytettynä.

 

Toiminnan suunnittelu etenee tästä syksyyn niin, että Sarasteella kuuntelemme lippukuntien ajatuksia, toiveita ja tarpeita. Tätä ja erityisesti kasvun tukemista tarjoaa leirillä Kasvukiska, jota pyörittävät toimiston tyyppien lisäksi kasvu-, alue- ja EVP-luottikset. Lippukuntien, piirineuvoston ja ryhmien keväisen ja kesäisen työstön pohjalta paukautamme sitten elokuun lopun hallitussemmassa toimintasuunnnitelman rungon ja tapahtumakalenterin kasaan. Nämä toiminnan ja talouden raamit viedään syyskuun alun Pinelle hyväksyttäviksi. Samana viikonloppuna syyssemmassa toimikunnat tekevät omat toimintasuunnitelmansa ministerien ja ryhmien ohjauksessa. Lopullisen tosun hyväksyy marraskuun Pine.

 

Ai mikä on toisin? Tärkeintä on se, että toimintasuunnitelma tehdään lippukuntien ehdoilla. Keskitymme 2013-2014 tekemään vain niitä juttuja, jotka hyödyttävät lippukuntaa ja vastaavat Pineen antamiin lähtökohtiin. Tosua valmistellaan niin avoimesti, että lippukunnilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa siihen ja toisaalta miettiä omaa toimintaansa sen pohjalta. Meillä on ollut ajatus vuosikelloista tai ”tarjoiluehdotuksista”, joissa kuvataan ikäkausittain, miten täysipainoinen partio-ohjelma on mahdollista toteuttaa. Lippukuntakin saisi oman vuosikellonsa. Ohjelman tukeminen ja järjestäminen saadaan näin myös jaettua fiksummin lippukunnan, alueen, kaupungin ja piirin harteille.

 

Jo kaiken tähänastisen keskustelun perusteella uskon, että ensi vuonna meillä on vähän erilainen PäPa kuin nyt on. Toimiston ja luottisten – erityisesti piirihallituksen – tehtäviä on järjestettävä uudelleen, jotta pystymme oikeasti palvelemaan lippukuntia parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi olemme jääneet jälkeen monessa partion ”ulkopuolisessa” asiassa, jotka on nyt pantava kuntoon. Esimerkiksi markkinointia, muidenkin vapaaehtoisten kuin piiriluottisten tukemista ja kaupunkisuunnitteluun vaikuttamista emme voi jättää enää tekemättä, se on fakta. Emme voi olla visiomme mukaisesti ”pääkaupunkiseudun merkittävin nuorisojärjestö”, jos käperrymme vain itseemme, järjestelemme kursseja ja tapahtumia itsellemme tai piittaamme vain omista asioistamme. Eikä partiossa ole todellakaan mitään vikaa – meidän on vain opittava myymään sitä erilaisissa kääreissä ja eri tavalla erilaisille ihmisille.

 

Muistetaan myös, että mahdollisia uudistuksia ei missään nimessä tehdä pelkästä uudistamisen ilosta vaan siksi, että saisimme tehtyä partiosta paremman sekä osallistujille että tekijöille. Näen, että meillä on kolme isoa ongelmaa:

jäsenmäärämme laskee,

lippukunnissamme on huonoa ohjelmaa,

pestimme eivät ole tavallisen ihmisen kokoisia.

 

Ja nämä ongelmat ratkoaksemme ja kunnianhimoiset tavoitteet täyttääksemme meidän täytyy tehdä muutoksia organisaatioon ja sen toimintatapoihin.

 

Ongelmat ovat synkkiä, mutta huolesta ei silti kannata kupsahtaa – meillähän on Suomen parhaat lippukunnat, luottikset ja työntekijät! Tällä porukalla me pystytään ihan mihin tahansa, jos vain halutaan. Kasvuhanke on näyttänyt, että ottamalla oikeasti yhteisen suunnan, tavoittelemalla sitä konkreettisilla teoilla ja ennen kaikkea tekemällä yhdessä isotkin tavoitteet voidaan kyllä saavuttaa. Kaikki meidän kasvuteot tähtäävät syksyllä aloittaviin uusiin partiolaisiin, mutta jo nyt PäPan jäsenmäärän lasku ollaan onnistuttu käytännössä katkaisemaan. 31.7.2012 meillä oli 8808 jäsentä – yli 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt päpalaisia on 8750. Ei nousua, mutta vertailu muihin suuriin piireihin kertoo paljon. Sekä Hämeessä että L-SP:ssa jäsenmäärä on laskenut noin 500 viime vuodesta. Olen satavarma, että ilman kasvua ja Sarastetta me oltaisiin samoissa lukemissa.

 

Syksyllä jatketaan – kohti kymppitonnia ja sen yli!