Kasva tai kuole, partioneuvosto

Viikko sitten partioneuvosto käsitteli hallituksen esitystä SP:n päätöksenteon kirkastamisestaPäPan kanta uudistukseen on myönteinen – muiden piirien kommentteihin verrattuna olimme ainoa, joka lähes varauksetta kannatti eteenpäin menemistä. On ihan selvää, että ennen marraskuista jäsenkokousta tarvitaan vielä älyttömästi valmistelua, avointa keskustelua ja perustelujen avaamista, mutta yhtä kaikki: erityisesti partioneuvoston uudistaminen on välttämätöntä.

Olen osallistunut nyt kuuteen partioneuvoston kokoukseen. Alussa järkytyin, sitten huvituin, suutuin, vähän nyyhkinkin ja lopulta tylsiinnyin. Tunnetilasta riippumatta lopputulos on sama: Muutamaa hyvää keskustelua lukuunottamatta nuo kuusi viikonloppua ovat olleet kankkulan kaivoon heitettyä aikaa. Mulla on Rantapuistossa ihan kivaa, mutta en koe tekeväni partiosta mitenkään parempaa siellä istumalla. En Suomessa enkä pääkaupunkiseudulla. Vekkulia kokoustamista, arvioi eräs kollegoistani. Neuvosto on käyttänyt aikaansa hallituksen jäsenten välien perkaamiseen, blogikirjoittelun paheksumiseen ja kymppitonnista vääntämiseen. Kyllä fiksujakin puheenvuoroja pidetään ja niille nyökytellään, mutta siihen se jääkin. Kokousten välillä ei tapahdu mitään, sähköpostilistalla on hiljaista kuin hautausmaalla eikä neuvoston puheenjohtaja johda mitään muuta kuin nuijaansa.

Kirkastusesityksessä ehdotetaan neuvoston koon laajentamista. Nyt meitä istuu siellä yksi edustaja kustakin piiristä. Siinä on ongelma: kun yksi edustaa sataa, toinen tuhatta ja kolmas kahtatoistatuhatta, ei keskustelua voida mitenkään käydä samalla tasolla. Absurdeimmillaan neuvosto kokoontui helmikuussa, kun sadan jäsenen PoSaPaa edusti kolme neuvosta. Miltään muulta piiriltä ei ollut kahta useampaa edustajaa paikalla. (Muistaakseni posapalaiset käyttivät yhteensä yhden puheenvuoron koko viikonlopun aikana. No, kahden lippukunnan kesken jaettavalla valtionavulla on kiva maksaa Rantapuiston lounaspuhvetit vaikkei päätöksentekoon osallistuisikaan.)

Päpalaisena voin tietysti vedota polleana piirineuvostoon. Meillä kolmisenkymmentä tyyppiä edustaa yhdeksäätuhatta jäsentä. Partioneuvostossa sama suhdeluku on 11/60 000. Ja molempiin kokouksiin osallistuvana voin vakuuttaa, että Pinessä keskustelu ja päätöksenteko liikkuvat tsiljoonasti strategisemmalla tasolla – tervetuloa katsomaan! Ei Pinekään ole täydellinen, mutta edustuksellista demokratiaa se toteuttaa merkittävästi paremmin kuin partsaneuvosto.

Toki partioneuvoston koko voidaan säilyttää ennallaankin. Jos sinne sattuu seuraavaksi kaudeksi nohevia neuvoksia ja jämäkkä puheenjohtaja, voi neuvostosta muodostua parhaimmillaan antoisa keskustelukerho, josta neuvokset voivat lähteä  hiukan viisaampina takaisin kotipiireihinsä. Demokraattista päätöksentekijää siitä ei kuitenkaan tule ilman rakenteiden uudistamista. Ja jollei meillä ole siihen munaa, on parempi lopettaa koko neuvosto ja siirtyä takaisin vuosittaisten jäsenkokousten aikaan.

(Kirkastusesityksessä on lukuisia muitakin kohtia, joista ehdotus partioneuvoston nuorisokiintiöstä herätti ehkä eniten keskustelua. Partiossa nuorten osallistuminen päätöksentekoon on periaatteellinen asia, mutta partioneuvosto ei ole siihen oikea paikka ynnä muita nerokkaita kommentteja partioneuvoksilta ansaitsee kenties aivan oman postauksensa.)


Pane vastaan pine – kumpi käyttää strategisempaa valtaa?

Partioneuvosto vastaa yhdistyksen pitkän aikavälin periaatteellisesta ja strategisesta linjaamisesta. (Menettelytapasääntö/SP)

Piirineuvosto seuraa ja valvoo strategian toteuttamista ohjaamalla piirihallitusta sekä toiminnan ja talouden suunnittelua sekä päättää laajakantoisista tai lippukuntien toimintaa merkittävästi koskevista asioista. Piirineuvosto edustaa lippukuntien ääntä piirin organisaatiossa. (Toimintaohjesääntö/PäPa)

Suomen Partiolaisilla ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisille on molemmilla valtuustonsa, jotka käyttävät jäsenkokousten välillä ylintä päätösvaltaa. Viime viikolla väitin, että meidän piirineuvostossa asioista keskustellaan ja päätetään paljon strategisemmalla tasolla kuin partioneuvostossa. Koska käsitykseni esimerkiksi puheenjohtajien kyvykkyydestä hoitaa tehtäväänsä ovat luonnollisesti subjektiivisia, päätin tällä kertaa turvautua pikkunokkelan sanailun sijaan pöytäkirjoihin. Piirineuvoston pöytiksiin voi käydä itse kukin tutustumassa piirin sivuilla, partioneuvoston vastaavat taitavat avautua vain Teltta-ekstranetin käyttäjille.

Listasin alle sekä partioneuvoston että piirineuvoston vuonna 2011 tekemät päätökset*. Luetteloissa on mukana siis vain ja ainoastaan päätökset – ei esimerkiksi tiedoksi merkittyjä asioita tai ”pelkkiä” evästyksiä hallitukselle. Esityslistan hyväksymisiä ynnä muita teknisiä päätöksiä en ottanut lukuun. Äksä päätöksen perässä tarkoittaa, että asiassa tehtiin muutosesityksiä ja päästiin äänestämään.

Partioneuvoston tekemät päätökset 2011*

  • Päätettiin järjestää Satahanka-leiri kesällä 2013.
  • Päätettiin osallistua vapaaehtoistyön teemavuoden haastekampanjaan, tuntitili.fihin.
  • Valittiin neuvostolle varapuheenjohtajat.
  • Valittiin kaksi uutta hallituksen jäsentä tehtävänsä jättäneiden tilalle. Toisesta salkusta päästiin äänestämään.
  • Päätettiin PN:n työskentelytavoista. Päätettiin perustaa työryhmä miettimään PN:n kokouksista viestimistä ja päätettiin kieltää kaikki online-viestintä kokouksesta työryhmän tuomaan esitykseen asti. (x)
  • Vahvistettiin toimintakertomus 2010.
  • Vahvistettiin tilinpäätös 2010 ja jätettiin pöytäkirjaan kirjaus taloudenpidon huonosta tolasta.
  • Myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
  • Päätettiin adventtikalenterien myynnin jakosuhteesta 2011. (x)
  • Pidettiin valtionavun jakosuhde entisellään: piirit 52 prosenttia ja SP 48 prosenttia.
  • Asetettiin vaalitoimikunta, tarkennettiin sen tehtävänantoa ja valittiin siihen kolme jäsentä + yksi hallituksen edustaja.
  • Päätettiin partioneuvoston kokouksista viestimisestä: neuvoston varapuheenjohtajien kokoustiedote julkaistaan aina ennen ja jälkeen kokouksen partio.fissä. Lisäksi päätettiin, että läsnäolijat voivat viestiä kokouksista yleisellä tasolla ja että esittelijöillä on oikeus esittää asiansa julkisuuden rajaamista. Perustettiin työryhmä valmistelemaan PN:n viestintäsuunnitelma.
  • Päätettiin Partio-lehden konseptin uudistamisesta.
  • Päätettiin liittyä Finnish Business & Societyn jäseneksi varainhankinnan helpottamiseksi.
  • Päätettiin strategian ja toimintasuunnitelman tekoprosessista.
  • Liitettiin lippukuntien tukemisen työnjaon selventäminen osaksi kehitysministerin tehtäviä.
  • Päätettiin adventtikalenterien myynnin jakosuhteesta 2012 niin, että lippukuntien ja piirien saamaa osuutta kasvatettiin. (x)
  • Vahvistettiin partioneuvoston viestintäsuunnitelma.
  • Päätettiin hallituksen jäsenten lukumäärästä. (x)
  • Vahvistettiin toimintasuunnitelma 2012.
  • Vahvistettiin talousarvio 2012.
  • Valittiin hallituksen jäseniksi ainoat ehdokkaat.
  • Valittiin tilintarkastajat.
  • Hyväksyttiin SP:n monimuotoisuuslinjaukset ja niiden toteuttamissuunnitelma.
  • Hyväksyttiin piirikohtaiset määrälliset kasvutavoitteet.
Piirineuvoston tekemät päätökset 2011*
  • Vahvistettiin puheenjohtajakokouksen suunnitelma piirin johtamisesta ja kehittämisestä 2011.
  • Asetettiin alueelliset Suuntavartiot, joiden tehtävänä on arvioida miten piirin strategian mukaiset tavoitteet toteutuvat alueittain lippukuntien toiminnassa, tehdä piirille ja lippukunnille esityksiä tarvittaviksi alueellisiksi toimenpiteiksi tavoitteiden saavuttamiseksi ja antaa palautetta piirin toiminnan vaikuttavuudesta piirin eri toiminnanaloille. (x)
  • Asetettiin taloustyöryhmä, jonka tehtävänä on laatia arvio piirin resurssien kohdentamisesta strategian painopisteiden toteuttamiseen ottaen erityisesti huomioon viime vuosina toteutetut ohjelma- ja koulutusjärjestelmäuudistukset sekä toiminnan vaikuttavuus lippukuntiin.
  • Valittiin Pinen varapuheenjohtajat. (x)
  • Hyväksyttiin kasvuhanke Plussan loppuraportti ja käskettiin hallituksen raportoida raportin toimenpide-ehdotusten huomioimisesta syyskuun Pinessä.
  • Annettiin kannanotto EU:n vapaaehtoistyön teemavuoteen liittyen.
  • Päätettiin Pinen jäsenten pestaamisesta ja kouluttautumisesta.
  • Hyväksyttiin toimintakertomus 2010 ja annettiin sen johdosta melko laaja lausuma, joka sisälsi toiminnanaloittain selkeitä kehitysehdotuksia ja kysymyksiä, jotka tarkoitettiin otettavaksi huomioon joko suoraan kuluvan vuoden toiminnassa tai seuraavaa toimintasuunnitelmaa tehtäessä. Hallituksen käskettiin raportoida toimenpiteiden toteuttamisesta.
  • Hyväksyttiin tilinpäätös 2010, jota käsiteltiin neuvostoviikonlopun lisäksi erillisessä talousillassa.
  • Myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
  • Vuoden 2012 toiminnan suunnittelusta päätettiin, että kaikki kevään 2012 toiminta tähtää piirileirin kautta strategisiin tavoitteisiin. Piirileiri on vuoden ainoa päätapahtuma eikä paraatia ei järjestetä, mutta Kohtaaminen voidaan järjestää esimerkiksi iltanuotiona.
  • Päätettiin vuoden 2012 jäsenmaksujen piiriosuudesta. Hyväksyttiin ponsi, jossa hallitus velvoitettiin tiedottamaan jäsenmaksun korotuksen perusteista. (x)
  • Valittiin vaalitoimikuntaan viisi jäsentä.
  • Valittiin tilintarkastajat.
  • Päätettiin uuden aluejaon mukaisille helsinkiläisalueille nimet. (x)
  • Päätettiin piirin virallisesta huudosta. (x)
  • Päätettiin kisojen järjestelyvuoroista ja kisojen järjestämisestä uuden aluejaon mukaisesti. (x)
  • Jäsenaloitteen mukaisesti päätettiin todeta, että partion avoimuuden toteutumisen hengessä piirin tulee olla aktiivisesti kutsumassa mukaan partioon myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. (x)
  • Annettiin eduskuntavaaleja koskeva kannanotto.
  • Hyväksyttiin piirille kasvusuunnitelma. (x)
  • Hyväksyttiin pt-skabojen lisäohje ”PäPan kisojen säännöt”.
  • Päätettiin monikulttuurisuushanke Kamu I.
  • Strategian ja kasvusuunnitelman onnistuneen johtamisen varmistamiseksi edellytettiin työvaliokunnan toimenkuvien selkeyttämistä ja johtamisotteen terästämistä. Käskettiin puheenjohtajiston raportoida sovituista toimista piirineuvoston syyskokouksen jatkokokoukselle.
  • Hyväksyttiin toimintasuunnitelma 2012 kymmenen muutosesityksen (!) jälkeen. (x)
  • Hyväksyttiin talousarvio 2012, jota käsiteltiin kokousviikonlopun lisäksi erillisessä talousillassa.
  • Päätettiin hallituksen jäsenten määrästä.
  • Valittiin hallituksen jäseniksi ainoat ehdokkaat.
  • Päätettiin Routa-leiriprojekti ja päätettiin tulevien talvileirien järjestämisestä. (x)

Miltäs näyttää? Toteuttavatko neuvostot tehtäväänsä?

*) Ihminen on leväperäinen ja mä vielä tavallista huolettomampi, joten olen voinut aivan hyvin epähuomiossa sivuuttaa jonkin päätöskohdan pöytäkirjoja selatessani. Idioottivarma listaus tää ei siis ole. Korjatkaa toki!


Kohti parempaa päätöksentekoa

Suomen Partiolaisissa tehdään parhaillaan töitä päätöksentekojärjestelmän päivittämiseksi. Hanketta vetää hallituksen kehitysministeri Saara, joka bloggasi aiheesta Partiojohtaja.fissä.

Olen samaa mieltä kirkastustyöryhmän kanssa: jäsenkokouksessa ei ole suuria kehittämistarpeita. Hallituksen ja etenkin neuvoston kokoonpanossa ja valitsemistavassa sen sijaan on. Kirjasin alle oman, ei-vielä-niin-loppuun-asti-harkitun ajatukseni ihanteellisesta mallista. Vaikka olen PäPan partioneuvos, en missään nimessä ja ainakaan tässä vaiheessa väitä sen edustavan muiden pääkaupunkiseutulaisten partiolaisten näkemystä. Uudesta mallista tulee päättää jäsenkokouksessa ja keskustella sitä ennen laajalti ja avoimesti.

Partioneuvosto on SP:n valtuusto. Sen koon on oltava ehdottomasti nykyistä suurempi ja edustuspohjan laajempi. On absurdia, että meidän 10 000 partiolaisen piirissä ylintä valtaa jäsenkokousten välillä käyttää kolmikymmenpäinen piirineuvosto, mutta 60 000 jäsenen SP:ssa samaa virkaa toimittaa 11 hengen partioneuvosto. Väitänkin, että meidän Pinessä asioista keskustellaan ja päätetään huomattavasti strategisemmalla tasolla kuin PN:ssa. Suurempi koko estää henkilöitymisen ja henkilökohtaiset mielipiteet paremmin.

PN:n puheenjohtajalla on erittäin tärkeä rooli ja suuri vastuu sen määrittelemisessä, millaisia asioita ja miten PN käsittelee. Valitettavasti nykyinen puheenjohtaja ei ole kyennyt tätä valtaa itselleen ottamaan vaan toimii lähinnä teknisenä puheenjohtajana. (Tässäkin vertailussa PäPan nykyinen ja edellinen neuvoston puheenjohtaja voittaa kirkkaasti – huraa J & V! Meidän Pinestä voi syystä olla ylpeä, vaikka toki siinäkin piisaa kehittämistä.)

PNn äänijako on uudistettava niin, että se pohjautuu edelleen jäsenmäärään mutta rationaalisemmin. Nyt neuvokset saavat yhden äänen aina alkavaa 2000 jäsentä kohden. Se tarkoittaa, että esimerkiksi PoSaPalla (satakunta jäsentä) on yhtä paljon ääniä kuin Kymillä, Lapilla ja Etelä-Karjalalla (reilu tuhat jäsentä). Suhdeluku on suunnilleen sama, jos edellämainituilla Kymillä, Lapilla ja E-KP:llä olisi kullakin yhtä paljon ääniä kuin vaikkapa suurimmalla piirillä L-SP:llä. Naurettavaa. Äänimäärän lisäksi neuvosten määrä pitäisi suhteuttaa piirien jäsenmäärään: esimerkiksi yksi neuvos alkavaa 5000 jäsentä kohden. Äänivallattomien varajäsenten läsnäolosta voitaisiin näin luopua.

Säilyttäisin piirihallitusten edustuksen neuvostossa, sillä se takaa ainakin teoriassa valtakunnallisesti tehtyjen linjausten ja päätösten viemisen eteenpäin. Piirinjohdolla on myös paras käsitys käytettävissä olevista resursseista. Nämä piirien edustajat sekä PN:n puheenjohtaja valittaisiin jäsenkokouksessa piirien asettamista ehdokkaista, kuten nykyisinkin.

Heidän lisäkseen PN:oon pitää valita suoralla henkilövaalilla nuoria partiojohtajia (korkeintaan 29-vuotiaita – vai jopa alle 23-vuotiaita?) yhtä monta kuin piirien neuvoksia on yhteensä. Tämä äänestys voitaisiin tehdä sähköisesti ja siinä äänioikeus olisi lippukunnilla. Näillä neuvoksilla olisi käytössään yksi ääni kullakin. He takaisivat kohderyhmän äänen kuulumisen strategisessa päätöksenteossa ja auttaisivat nostamaan PN:ssa käytävän keskustelun aluepolitiikan yläpuolelle. Jotta nämä ”nuorisoneuvokset” edustaisivat todella itseään eikä piiriään, pitää vaalitapaa miettiä tarkasti. Itse en ole asiantuntija, mutta ratkaisu löytyy varmasti.

Suomen Partiolaisten hallitus. Jäsenkokous valitsee puheenjohtajan eli hallituksenmuodostajan, joka tuo esityksensä hallituksen jäseniksi seuraavaan partioneuvostoon. Hallituksen jäseneksi täytyy kuitenkin asettua ehdolle, kuten nykyäänkin. Hallituksenmuodostaja neuvottelee ehdolle asettuneiden kanssa ja muodostaa heistä parhaaksi katsomansa hallitusesityksen. Jollei PN:n enemmistö äänestyksessä valitse tätä hallitusta, annetaan hallituksenmuodostajalle esimerkiksi kaksi viikkoa lisäaikaa koota uusi esitys – jollei tätäkään hyväksytä, suoritetaan uusi hallituksenmuodostajan vaali. Näin päästään SPH:n sisäisestä oppositiosta ja varmistetaan, että hallitus on sitoutunut jäsenkokouksen valitseman puheenjohtajan linjaan ja kykenee toimimaan täysillä ja ryhmänä toimintasuunnitelman ja strategian toteuttamiseksi.

Laajennetuille valiokunnille annetaan ylin valta oman toiminnanalan asioissa. Tarvittaessa asioista äänestetään, ja silloin äänet jakautuvat samoin kuin partioneuvoston piirijäsenillä. Laajennettujen johtajalla eli SPH:n jäsenellä on yksi ääni.

 Miltäs kuulostaa? Haastan erityisesti päpalaiset kommentoimaan ja ehdottamaan parempia malleja. Kirkastustyötä jatketaan isommalla porukalla huhtikuun ja syyskuun neuvostoissa, ja mahdollisista muutoksista päätetään marraskuussa jäsenkokouksessa. Toivon, että mulla ja varaneuvoksillamme on näissä tulevissa keskusteluissa tukenamme mahdollisimman monen päpalaisen, erityisesti lippukuntia suoraan edustavien piirineuvosten, näkemys.

Ehdolle vai ei – kas siinä pulma

Olipa kerran tilanne, jossa henkilö – kutsutaan häntä vaikka Maijaksi – miettii hakevansa tiettyyn hallitukseen. Maija ei kuitenkaan hyväksy jäsenkokouksen jo aiemmin valitseman puheenjohtajan Iidan toimintatapoja, eikä ole Iidan kanssa samaa mieltä johdettavan järjestön linjasta. Maija ei luota Iidaan, ja kertoo sen suoraan myös neuvostolle, joka valitsee hallituksen jäsenet. Maija tiedustelee neuvostolta, mitä hänen pitäisi tehdä. Asettuako ehdolle vai ei?

Mitäs sanot?


KVY-valiokunnassa kytee krlliisi

Viime vuoden viimeisessä partioneuvostossa käytiin kv-asiamiesten vaalit, joiden lopputulosta paikalla ollut mister M kommentoi Facebookissa seuraavasti: No nyt on sitten politiikalle uhrattu kaksi äärimmäisen aikaansaapaa partiolaista. Vittu mitä paskaa. 

Silloisten istuvien kv-asiamiesten (eli noiden aikaansaapien tyyppien) vastaehdokkaiksi nimittäin asettui aivan puskista parivaljakko, joka kannattajineen korosti useaan otteeseen, kuinka tärkeää on vaihtaa molemmat asiamiehet kerralla ja kuinka kyseessä on nimenomaan parivaali. No, partioneuvosto valitsi nämä haastajat WAGGGSin ja WOSMin asiamiehiksi sekä johtamaan kansainvälisten yhteyksien valiokuntaa. Valiokuntalaiset itse ilmaisivat partioneuvostolle lähettämässään kirjeessä tyytymättömyytensä tällaiseen tapaan asettua ehdolle. Se paperi taisi unohtua useimmilta vuodenvaihteen kiireissä.

Ja nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin, tuon yhtenäisyyttään korostaneen parivaljakon voimakkaampi tamma on ilmoittanut, että heikomman on jätettävä pestinsä. Tai muuten!

Partiofarssin kristallipallo kertoo, että syksyn neuvostoissa saatetaan nähdä vielä lisää hallituslaisten toimintaan kohdistuvia piirikysymyksiä, eropyyntöjä ja ylimääräisiä vaaleja.

Très intéressant! sanoisi Hercule Poirot. Jäämme jännityksellä odottamaan seikkailun seuraavia lukuja.


Postia yläkertaan

Päätimme lähettää SP:n hallitukselle piirikysymyksen liittyen kehitysministerin kykyyn saavuttaa hänelle osoitetut tavoitteet. Kysymys kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Perustelut voi itse kukin löytää verratessaan Partioneuvostossa III/2010 käsiteltyä auditointiprosessin toimenpidelistaa ja kehitysministerin aikaansaannoksia kuluneina kahdeksana kuukautena. Ilmeisesti hän on järjestänyt hallitukselle ja työntekijöille jonkun workshopin, senkin viikon varoitusajalla.

Mutta vastaus kuullaan syyskuun puolivälissä neuvostossa, että onhan tässä vielä aikaa painaa hommia!


Neljä surkeaa syytä lopettaa twiittaaminen

Hei vaan hei ja aivan aluksi kovasti kiitoksia kommenteista, joita olette jättäneet joko tänne tai antaneet naamakkain, Facebookissa ja meilissä. Osallistukaa jatkossakin! Tätä blogia perustaessani ajattelin, että 50 lukijaa viikossa olisi ihan kiva – nyt kahdeksan päivän aikana käyntikertoja on kertynyt yli 3500. Vau! Vaan tulipa taas tavoitetta asettaessa syyllistyttyä syntiin, josta bloggasin aiemmin tänään.

Viikonlopun Twittergaten mojovimmat mainingit ovat laskeutuneet, ja mäkin voin jo melkein nauraa sekä omalle kiukulleni että vastapuolen hölmöydelle. Ja se on tosi vaarallista, koska silloin tärkeä asia saattaa unohtua ja muuttua ihansamaksi. Siksi keräsin neljä erittäin huonoa syytä* lopettaa twiittaaminen ynnä muu viestintä partioneuvostosta.

1. Ketään kuitenkaan kiinnosta joku partioneuvoston kokous

Jos hetken ajattelinkin meidän tehneen turhaa ja tyhmää työtä twiitatessamme PN:sta, tajusin olleeni väärässä nämä kommentit nähtyäni. Lukekaa ne. Yksi oivaltavimmista viesteistä tuli Matelta, joka heitti peliin brändikortin. Lisäksi ainakin päpalaisten Facebook-seinillä ja Partioasemalla on kuhistu viikonlopun tapahtumista. Puhelimet ovat soineet, piirirajojenkin yli. Laskujeni mukaan parikymmentä partiolaista on avannut viikon sisällä Twitter-tilin. Aiheesta ovat bloganneet ainakin Juho, Mikko, Mari ja täälläkin on käynyt tuo valtava määrä lukijoita. (Osaako joku muuten sanoa, mistä mä näkisin Piirihallitus-twittersivun kävijämäärät?) Ja hei – huomatkaa, että PN-twiiteistä innostuttiin jo ennen kaikkea kalabaliikkia.

Tämän todistusaineiston pohjalta uskaltaisin jo väittää, ettei partiohallinto ole hetkeen herättänyt näin paljon keskustelua, kiinnostusta ja halua vaikuttaa – ja mikä tärkeintä: se on herättänyt sitä aktiivien lisäksi myös tavallisesti nukkuvien puolueeseen kuuluvissa tyypeissä. Halutaanko me heittää kaikki tämä kiinnostus jonkkaan?

2. Sit joku taas loukkaantuu, kun sitä siteerataan netissä

Kuinkahan monta kertaa vaikka Matti Vanhanen on loukkaantunut, kun sen tekemisiä on reposteltu julkisuudessa?

Ei vapaaehtoisesti edustukselliseen tehtävään asettunut ihminen voi kieltää nimensä tai sanomistensa julkaisemista sosiaalisessa tai muussakaan mediassa. SP-tasolla partio on politiikkaa: siellä tehdään diilejä, lobataan ja ollaan kaksinaamaisia. Miksi se hyväksytään, muttei suostuta kantamaan poliittista vastuuta teoistaan tai sanomisistaan?

Ne, jotka pelkäävät julkisuuteen lipsahtavien partiotekemistensä vaarantavan yksityiselämänsä tai siviilityönsä, tehnevät joko hämäriä tai hävettäviä asioita. Samoajille sanotaan: kerro mitä teet partiossa, saat töitä! Aikuisilleko sitten: kerro mitä teet partiossa, saat potkut.

Ja vastaus Matti-kysymykseen: Varmasti aika monta, mutta tajunnut jättää ne tunteet privaatisti käsiteltäviksi. Vanhanen tajuaa, että julkisuus on osa sitä vastuuta ja valtaa, joka merkittävään pestiin kuuluu.

3. Neuvoston mukava ilmapiiri kärsii, jos pitää tarkkailla sanomisiaan

Jos partioneuvos tai hallituksen jäsen ei kehtaa sanoa sanottaviaan videokameran tai vaikka stadionyleisön edessä, on niissä sanomisissa jotain vikaa. Pelätäänkö, että kotipiirissä näkevät, ettei se meidän neuvos nyt toimikaan ihan niin kuin piti?

Sitäpaitsi: ei PN:ssa tarvitse olla mukavaa! Tietysti on ehdottoman hyvä, jos niin on, mutta se ei missään nimessä saa olla itseisarvo. Hakevatko ihmiset eduskuntaan, koska ”tääl Arkadianmäellä on kato niin hyvä pössis, mahtava yhteishenki ja silleen”? Ei hitossa. Edustajiksi (toivottavasti) hakeudutaan, koska halutaan ajaa oman taustaryhmän asiaa ja edistää koko maan/järjestön hyvinvointia. Niiden saavuttamiseksi tarvitaan kyllä asiallista yhteistyötä, mutta ei mitään naminamimeininkiä.

4. No mut voidaanhan ruveta julkaisemaan jotain kokoustiedotetta

”Epävirallinen” ja ”epämuodollinen” tiedote on jäsenten ja lukijoiden törkeää aliarvioimista – se ei ole millään muotoa verrannollinen aitoon ja siloittelemattomaan viestintään. Sinänsä kaikki tiedotus on hyvästä, mutta maailmassa heitetään kyllä ihan käsittämättömästi aikaa ja vaivaa hukkaan, kun muovataan mitäänsanomattomia ”Kokoustimme aurinkoisessa säässä ja suunnittelimme projektia Y” -tiedotteita. Mitä kukaan sellaisesta kostuu?

Keksittekö lisää huonoja syitä twiittaamisen lopettamiseen? Tai hyviä?

*) Näiden neljän syyn otsikot ovat suoria lainauksia  viikon aikana livenä tai verkossa käymistäni keskusteluista.


Voiko ihanammin viikko enää alkaa

… kuin partiokokouksella. Valmisteltiin työvaliokunnan (me piirinjohtajat, piirineuvoston puheenjohtaja Jaakko ja toimistolta Tapani ja Riikka) kanssa ensiviikkoista hallituksen kokousta. Esityslistalle on tulossa muun muassa

  • ehdotus ohjelman toimikuntien organisoimisesta uudelleen
  • piirileirin 2012 projektityöntekijän rekryn käynnistäminen
  • KaMu 2 -monikulttuurisuusprojektin toimeksianto

Sovittiin myös, että ruvetaan laittamaan pihalle ohjeet kokouksiin valmistautumisesta – samoin kuin ohjeistetaan ministereitä ennen pinenkin kokouksia. Odottakaa vaan!

Etsi kuvasta neljä läppäriä ja yksi jämäkkä piirinjohtaja.

Ja arvattavasti me myös päästeltiin pihalle höyryjä viikonlopun partioneuvoston osalta. Paljon. Päivän puujalkavitsi: Voisko sähköisiin viestintävälineisiin suhtautumisella olla jotain tekemistä tämän ilmiön kanssa?

Sitten hengailin toimistolla puhelemassa hiukan vaalipaneelista, partioviikon leffaillasta, puhisposteista ynnä muista. Ai mitä siistejä juttuja onkaan tulossa!

Pyysin tänään myös alustavaa versiota partioneuvoston kokouksen pöytäkirjan siitä kohdasta, jossa päätettiin tiedottamisesta ja sen rajoista. Haluaisin tietää, koskiko kieltolista vain tuota eilistä kokousta, seuraavaa kahta vuotta vai Jotain Muuta. Otetta en saanut, pitää ilmeisesti odottaa pöytiksen vahvistamista, mutta nimensä ja sanomistensa julkaisemisen kieltäneiden osallistujien nimilistan kyllä. Sitäpä tässä nyt pyöritellään: saako nimensä julkaisemisen kieltäneiden nimilistan julkaista… Ja ennen kaikkea: Onko listalle mitään laillista perustettava? Onko tosiaan olemassa joku peruste, jolla neuvoston tai hallituksen edustajien nimiä ei saisi mainita niiden toiminnasta kertoessaan? Hämärää.


Twitter-taistelun vaiheet

Seuraavassa oma subjektiivinen näkemykseni ja muistikuvani* siitä, miten Case Twitter -keskustelu eteni viikonlopun Partioneuvostossa. Varsinaista syiden ja seurauksien ruodintaa lupaan myöhemmin. Kutsun tässä neuvoksia N-alkuisilla ja hallituslaisia H-alkuisilla koodinimillä.

Lauantaina ryhdytään keskustelemaan PN:n toimintatavoista ja siitä, kuinka kokouksista viestitään ulospäin. Aiempina vuosina ei ole siis viestitty juuri lainkaan. Tiedotus tuntuu ihan kivalta ja kannatettavalta, mutta kukaan ei ole valmis ottamaan sitä nakikseen.

N1 on pitää puheenvuoron: Kaikki tuskin tietävät, että tästäkin kokouksesta menee jatkuvasti ulos tietoa ja puheita Twitterin kautta. Nousee hirmuinen haloo. Kuka se on?! Ilmoitan itseni ja Akselin syyllisiksi.

Käydään päällekkäin ja toisiinsa sekoittaen kahta keskustelua: sitä, mitä asioita neuvostosta voidaan viestiä ja sitä, millaisia kanavia siihen voidaan käyttää. Joku (ehkä minä) kehtaa vielä heittää ajatuksen kokousten kuvaamisesta suoraan nettiin – sepä vasta olisi! N2 surkuttelee, että luottamuksellinen ilmapiiri katoaa, jos joudutaan varomaan sanojaan – esiintymisestä PN:ssa tulisi teennäistä näyttelemistä. Vastaavia kommentteja satelee kaikkien muiden paitsi PäPan, Uudenmaan ja L-SP:n suunnalta. Hallituksen jäsenistä erityisesti länsisiipi osallistuu keskusteluun. H1 julistaa, että tähän asti neuvostossa on ollut niin mukavaa; että neuvosten eteen on ollut turvallista tulla. Sama tyyppi tosin kertoi pari tuntia aiemmin ripuloineensa kolme päivää ennen viime vuoden neuvostoja: siellä kun oli niin ikävä fiilis.

Lopulta puheenjohtaja pamauttaa poikki ja ilmoittaa, että asiaan palataan sunnuntaina.

Seuraavaan päivään mennessä on ehditty koostaa – ymmärtääkseni H2:n toimesta – powerpoint-esitys valikoiduista Piirihallitus-twiiteistä. Mustapohjaisia slidejä tuijotellaan hipi hiljaa, hautajaistunnelman vallitessa. Huh.

N2 ja N3 etunenässä siunaillaan kilpaa, suorastaan perussuomalaiseen tyyliin: Neuvoston keskustelut eivät kuulu ulkopuolisille! Minä en ole täällä esiintymässä! Nimien mainitseminen netissä voi olla kohtalokasta yksityiselämän kannalta! Luottamus PäPaan on nyt mennyt! Hallituksesta puheenjohtaja pitää diplomaattisen mutta fiksun, avoimuutta kannattavan puheenvuoron, mutta hallituksen länsisiipi jatkaa entistä ärhäkämpää suljettu-kokous-on-hyvä-kokous-linjaansa.

Akseli pahoittelee, jos jollekin on tullut Piirihallitus-twiiteistä paha mieli. Se ei ole missään nimessä ollut tarkoitus. Päivitän tämänkin Twitteriin, johon nokkela H2 heti tarttuu: pahoitellaanko nyt PäPan pihan vai koko piirin puolesta, pahoitellaanko vain loukkauksia vai myös ”lipsautuksia”… Akselilta pääsee päivän ensimmäiset (julkiset) kiroukset. Itse olen jo valmis kävelemään ulos.

N4 ilmoittaa, ettei hänen nimeään tai sanomisiaan saa julkaista tästedes Twitterissä tai muuallakaan. Moni yhtyy tähän. Käsiäänestys osoittaa, että karkeasti jaoteltuna 1980-luvulla syntyneet neuvokset ja hallituslaiset sallisivat ja sitä vanhemmat kieltäisivät itsestään kirjoittelun. Kieltäjät kirjoittavat nimensä listaan.

N2 esittää, että kaikki online-viestiminen PN:n kokouksista kiellettäisiin. N5 esittää, että perustettaisiin työryhmä pohtimaan viestintäohjeita ja valmistelemaan esitys seuraavaan kokoukseen. Molempia kannatetaan. Puheenjohtaja päätyy ehdottamaan kompromissia: työryhmä perustetaan, mutta tässä kokouksessa ”katkaistaan piuhat” eli lopetetaan twiittaaminen ynnä muu heti.

Niin tehdään.

(Onneksi mulla oli kova nuha, ja sain siksi niistää ja räpytellä jatkuvasti hyvällä syyllä. Eipä ole ennen ollut turhautumisitkut näin lähellä.)

*) Viimeisenä disclaimerina tähän blogiin: Jos jollekin on todella edelleen epäselvää, niin kyllä, tänne – tai Twitteriin, mihin tahansa mediaan – kirjoitetut tekstit ovat omia, todennäköisesti varsin värittyneitä näkemyksiäni ja tulkintojani, eivät missään nimessä PäPan/SP:n virallinen kanta saati lopullinen totuus. Ne koostuvat valinnoista ja sattumista: jotain jätän kirjoittamatta, kaikkea en yksinkertaisesti muista, itselleni merkitykselliset asiat nostan yli muiden. Olen ilmeisesti ollut hitosti väärässä, kun kuvittelen tämän seikan olleen kaikille itsestäänselvyys. Mutta medialukutaitoa alettiinkin opettaa peruskoulussa vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.

Muut paikalla olleet: Jollei teillä ole omaa julkaisualustaa, niin kirjoittakaa ihmeessä oma versionne tapahtumista kommenttiboksiin! Muutenkin täällä Partiofarssissa on käyty tänään yli 600 kertaa ja se on jee. Mutta saa myös kommentoida! Tai laittaa mulle meiliä, jollei haluta kirjoittaa julkisesti: anna.munsterhjelm ät papa.partio.net.


Iso paha some

Verrattain tuskastuneet terveiset täältä Partioneuvoston takarivistä. Viikonlopun kuumaksi perunaksi on noussut neuvoston kokouksista viestiminen: saako täältä twiitata, saako ihmisistä puhua sosiaalisessa mediassa oikeilla nimillä, pitäisikö PN:n kokoukset lähettää suoraan livefeedinä nettiin vai panisiko se ihmiset käyttäytymään teennäisesti…

Ymmärrän kyllä, että monet neuvoksista eivät elä ihan yhtä syvästi tässä sosiaalisten medioiden maailmassa kuin mä itse, mutta avoimuuden vastustamista en vaan voi hyväksyä. Viikko sitten meidän omassa Pinessä twiittasin myös, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä mitenkään – tai ainakaan kritiikki ei kantautunut piirihallituksen korviin asti. Päinvastoin: saatiin paljon kiittävää palautetta avoimesta ja ajantasaisesta viestimisestä; että kotisohvalla sunnuntaipizzan ääressä möllöttäjätkin pysyivät halutessaan kärryillä Pinen puuhista. Tänään taas olen saanut ihmetteleviä yhteydenottoja, kun Piirihallitus-Twitter on hiljentynyt eilisen aktiivisuuden jälkeen*.

Ilman muuta on luottamuksellisia asioita, joista ei pidä huudella toreilla tai twittereissä – mutta se on kokonaan eri keskustelu. Jos me saadaan yksikin partiolainen kiinnostumaan PäPan/SP:n asioista – ja vaikuttamaan niihin! – twiittaamalla tai facebookaamalla tai vaikka laulamalla niistä Kolmen sepän patsaalla, niin ollaan kaiken ymmärrykseni mukaan toimittu oikein ja viety partiota taas vähän eteenpäin.

(Oikeinkirjoitusnatsina mua myös ärsyttää suunnattomasti, etten oikein tiedä, pitääkö piiri/partioneuvosto kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella! Kuka tietää?)

* Twitter on hiljentynyt siksi, kun a) ei huvita enää päivittää ja b) nämä viimeksi käydyt asiat ovat sellaisia, jotka voi lukea myös SP:n menettelytapasäännöstä tai yhdistyslaista. Perehdytystä siis.