#31: Piiri voi ostaa SP:ltä kaiken tarvitsemansa työntekijäresurssin

Piirit ovat niin erikokoisia resursseiltaan, jäsenmäärältään, pinta-alaltaan ja osaamiseltaan, että lippukunnat ympäri Suomen saavat väistämättä eritasoista palvelua. Simppeli – ja jo valmistelussa oleva – tapa parantaa palveluita olisi mahdollistaa esimerkiksi talous- ja hallintopalveluiden ostaminen SP:ltä. Piiri voisi silloin tarpeidensa ja halujensa mukaan ostaa joko koko palvelupaketin tai osia siitä – tai ei mitään.

Toimintojen keskittämistä ja ostopalvelujen tarjoamista voisi tietysti laajentaa pitkällekin. Mitä jos lanseerattaisiin Lippukuntien Auttava Puhelin, josta saisi apua yleisimpiin ongelmiin? Langan päässä istuisi SP:n työntekijä. Tai mitä jos kaiken markkinointimateriaalin ja viestintätuen voisi tilata räätälöitynä SP:n toimistolta?

Uusi aika

Se on alkanut täällä. Olet tervetullut mukaan.

Kiitos näistä vuosista, keskusteluista ja palautteesta. Muistan ne kaikki, vaikka ei aina siltä vaikuttaisikaan.

Haluan muuttaa maailmaa! Ei käy, mutta saat hyvän CV-merkinnän ja pääset erätaitokurssille.

Tänään leivoin viikon kolmannen omenapiirakan ja Tennispalatsissa julkistettiin vuoden 2012 Nuorisobarometri. Tavallistakin kiinnostavammaksi sen teki keskittyminen vapaaehtoistoimintaan. Mitä nuoret siitä ajattelevat, minkä he mieltävät vapaaehtoistoiminnaksi ja mikä saa heidät ryhtymään vapaaehtoisiksi. Mun lempiaiheita, etenkin kun me ollaan päätetty olla vuoden 2014 loppuun mennessä pääkaupunkiseudun halutuin vapaaehtoistyö.

Hyvät uutiset: Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa nuoria paljon enemmän kuin järjestötoiminta. Tärkeimmät motiivit ovat halu auttaa muita, hauskuus ja se, että saa tehdä yhdessä kavereiden kanssa. Sehän on just sitä, mitä meillä on tarjota. Mahtavaa.

Ja huonot uutiset: Kovin moni 15-29-vuotias ei taida mieltää partiota ”lasten ja nuorten kasvatuksen parissa tehtäväksi vapaaehtoistyöksi”. Miksipä mieltäisivätkään, kun emme sitä sellaisena mainosta.

Punainen Risti oli barometrin mukaan vapaaehtoistöistä tunnetuin. Kipaisin heti SPR:n sivuille. Jo etusivulta paukahtaa silmiin iso otsikko: Ei hätää, jos sinä autat. Tule mukaan -osiosta löytyy ensimmäisenä teksti Meillä riittää tekemistä kaikille ja jokainen teko on yhtä arvokas. Tutustu toimintamuotoihimme ja tule mukaan lähes 100 miljoonan vapaaehtoisen maailmanlaajuiseen liikkeeseen! Melkein klikkasin jo Kyllä, haluan Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi -linkkiä. Joka oli muuten sopivasti ja helposti tuon motivointilauseen alapuolella.

Mites meillä? Partion Tule mukaan -sivulla kerrotaan, että partio on hauska, edullinen ja monipuolinen harrastus. Kun kaivelee vähän tarkemmin, löytää vapaaehtoistyötä myyvän Anna aikaasi -sivun. Siitäkin jäi päällimmäiseksi fiilis, että täältä saat omalle itsellesi apua ja pönkitystä: rentoudut, opit uutta, pääset kursseille, saat energiaa ja hyvän cv-merkinnän. Jepjep. Mikään noista syistä ei ole pitänyt ainakaan minua partiossa pian kahtakymmentä vuotta.

Kerrankin sanon ääneen sen, että myös PäPassa riittää petrattavaa. Vaikka meidän etusivulla vapaaehtoistyö onkin nostettu esille, ei se vielä kerro tarpeeksi siitä, että täällä muuten tehdään yhdessä parempaa maailmaa – ei vain parempaa minua.

Aktiiviset ja yhteiskunnallisesti suuntautuneet nuoret jättävät hauskat ja edulliset partiopuuhastelut taakseen ja siirtyvät esimerkiksi opiskelijaliikkeeseen, poliittisiin järjestöihin tai vaikka Amnestyyn. Niissä kun tuntuu olevan enemmän voimaa, halua ja munaa muuttaa maailmaa. Ne kehtaavat nostaa riman korkealle. Meillä stressataan siitä, onko se rima kiinnitetty oikeaoppisilla pukkiköytöksillä.

Ihmisillä – nuorilla ja vanhoilla – on iso halu auttaa muita! Ruvetaan siis kertomaan ja näyttämään, että partiossa on siihen superhyvä mahdollisuus.

(Enkä edes avaa keskustelua siitä, pitäisikö partio mieltää vapaaehtoistyöksi. Totta hitossa pitää, jos ja kun juuri sitä me teemme ja juuri se motivoi ihmisiä lähtemään mukaan.)

Jo muinaiset piirinjohtajat

”Voidaksemme piirinä täyttää oikein paikkamme partiotyössä on meidän kyettävä näkemään yhä uusia tehtäviä eikä vain tyydyttävä täyttämään rutiininomaisesti niitä velvollisuuksia, jotka meille jo niin kauan ovat kuuluneet.”

”Piirin tulisi olla lippukunnille tarvittaessa auttavan kätensä ojentava isovali. Valitettavasti juuri tässä suhteessa on ollut ja on edelleenkin paljon toivomisen varaa. Monet lippukunnat kamppailevat vuodesta toiseen joidenkin käytännöllisten vaikeuksien kanssa, mutta eivät ota yhteyttä piiriin. Toisaalta taas joku lippukunta on saattanyt pyytää apua piiriltä, mutta sitä ei ole voitu antaa piirissä jatkuvasti haittana olevasta partiojohtajapulasta johtuen. Lippukuntatyö vaatii nykyään johtajiltaan yhä enemmän ponnisteluja ja siksi on ymmärrettävää, että heitä on joskus vaikeata saada piiritason tehtäviin.”

”Saadakseen enemmän johtajia eri tehtäviin valiokuntiin ja jaostoihin, mikä on piiritason toiminnan tehostamisen perusedellytys, on piirin hallitus syksyllä tehnyt uudelleenjärjestelyjä valiokuntien ja niiden jäsenten lukumäärän suhteen sekä hallituksen ja valiokuntien työskentelyn saamiseksi entistä tarkoituksenmukaisemmaksi.”

”Menestyvälle toiminnalle on myös ensiarvoisen tärkeätä ko. toiminnan tunnetuksi tekeminen. Asia täytyy tavallaan ”myydä” suurelle yleisölle. Partiotoiminta ei ole tässä mikään poikkeus. Meidän tulisi nykyistä huomattavasti enemmän kertoa kanssaihmisillemme ja suurelle yleisölle siitä, mitä me teemme ja miten partioliike omalta osaltaan osallistuu nuorison kasvatustyöhön.”

”Aikaisemmin mainittujen tehtäviensä hoitamiseksi piiri tarvitsee melko runsaasti varoja, ja myös nopeasti alueellisesti laajeneva pääkaupunkiseutu on aiheuttanut taloudellisia pulmakysymyksiä, jotka muualla maassa eivät ole niin vakavia.”

Mun puhe viikonlopun luottissemmasta? Ei, vaan pätkiä edeltäjäni, Helsingin Partiopoikapiirin piirinjohtaja Lassi Westerlingin kirjoituksesta vuodelta 1966. Se löytyy HePP:n 25-vuotisjuhlajulkaisusta, jonka sain Lassilta muutama viikko sitten vietetyillä Helsingin Partiopoikain Kannatusyhdistyksen 60-vuotisjuhlilla. Kiitos! Mainioista illallisista ja kiinnostavasta kirjasta.

Oon aina lukenut – ja opiskellut – paljon historiaa, mutta vasta viime vuosina sukeltanut syvemmälle partion menneisyyteen. Historiankirjoista on muuten löytynyt jo monta, monta ideaa ja konkreettistakin keinoa, jotka olen lainannut ja soveltanut tähän päivään. (Onko tää nyt nuoren vihaisen naisen nolo paljastus? Radikaalius onkin pöllitty sediltä ja tädeiltä!) Niinhän tuossa HePP:n julkaisunkin kannessa kehotetaan: … ja innoitukseksi tulevaisuutta luoville.

Ennen kaikkea aiempien aikojen tutkailu asettaa asiat mittasuhteisiin. Just nyt tuntuu, ja pitääkin tuntua, mielettömän mullistavalta ja kuumottavan kumoukselliselta ja että miksei tätä oo aiemmin tajuttu! Mutta samalla voi luottaa siihen, että jo viiden vuoden päästä tämän päivän suuri muutos on ihan arkea. Tai haudattu.

Some things never change. Ei tämäkään: ”Piirin nykyisenä johtajana näen lähitulevaisuuden tehtävinä mm. entistä kiinteämmän yhteistyön aikaansaamisen lippukuntien taustayhteisöjen ja piirin välillä ja suhteiden luomisen ja lähentämisen Helsingin vaikutuspiirissä toimiviin muihin nuorisojärjestöihin ja koko pääkaupunkiseudun väestöön.”

Piirileirilaulujen kunkku

Sori vaan, Huima, Havu & Suunta!

Tervetuloa Muutoksentekijät-seminaariin!

Järkkäämme kaikille avoimen Muutoksentekijät-seminaarin ensi viikolla 17.1. klo 14.30-17.30 Annantalolla Helsingissä. Nuorten roolia yhteiskunnassa pohtivat partiolaisten lisäksi tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä, Linda Liukas Aalto Entrepreneurship Societysta, Eka kerta -seurakuntavaalikampanjan projektisihteeri, kasvatuksen teologi Kari Kanala sekä kansanedustaja ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Lasse Männistö. Kaikki ovat mainioita puhujia ja ennen kaikkea tyyppejä, joilla on jotain sanottavaa. Uskon, että tästä tulee hyvä ja ajatuksia herättävä semma.

Tervetuloa! Facebook-tapahtuma löytyy täältä ja partiolaiset voivat ilmoittautua suoraan Polkuun täällä.

Perustettaisko muutama partiokeskus?

Mitäs jos piiri järjestäisi pääkaupunkiseudulle kymmenisen partiokeskusta – pari kolme joka kaupunkiin? Ne voisivat olla sellaisia kuin Aalto-yliopiston Design Factory: toiminnan ympärille syntyviä, tarpeiden mukaan jatkuvasti muokattavia tiloja. Tietysti myös viihtyisiä – esimerkiksi Partioasemahan ei nykyisellään tarjoa luottiksille kuin ankeat kokoustilat. Partiokeskuksessa olisi kiipeilyseiniä ja löhösohvia ja kuntosali ja saunatilat ja puuverstas 🙂

Näissä partiokeskuksissa voisivat kokoontua useiden lippukunnan vaeltajat ja samoajat, miksei tarpojatkin. Puitteet olisivat paremmat ja houkuttelevammat, lippukuntien, ryhmien ja partiolaisten välille syntyisi enemmän synergiaa ja raja ”oikean partion” ja päättäjien välillä hälventyisi, kun samoissa tiloissa voitaisiin myös pönötyskokoustaa. Miksei osan työntekijöistäkin voisi sijoittaa kokonaan tai osittain partiokeskuksiin.

Briteillä on jo hiukan samankaltaiset Activity Centerinsä.

Toimintasuunnitelmaan 2013-2014?

Kasvuun!

Toiminnanjohtaja aka. lähetyssaarnaaja Otso Kärkäs veti tänään piirin kokouksessa mainion setin jäsenmäärän romahtamisesta ja sen syistä. Mä kerroin sen jälkeen siitä, kuinka me aiotaan kääntää lasku kasvuksi – siihen kun tarvitaan sekä kasvusuunnitelmaan kirjatut konkreettiset toimet että kokonaan uusi asenne.

Ei riitä, että me ollaan partiossa vaan maybe attending. Ei riitä, että me jahkaillaan viimeiseen asti, onko nää nyt sellaset bileet, joihin huvittaa mennä. Meidän pitää sitoutua kasvuun kaikella sillä tarmolla ja tahdolla mitä meillä on. Olla valmiita muutokseen ja uuteen aikaan. Lopettaa suunnittelu ja jeesustelu ja tarttua toimeen.

Puhuin varmasti koko piirihallituksen ja neuvostonkin puolesta kun lupasin, että tänä ja ensi vuonna me pannaan kaikki energiamme jäsenmääräkäyrän kääntämiseen ylöspäin. Se on meidän lupauksemme pääkaupunkiseutulaisille lippukunnille.

Ja toivon, että jokaikinen entinen ja nykyinen päpalainen miettisi, millaisen kasvuun liittyvän lupauksen voisi antaa ensi vuonna omalle lippukunnalleen. Itse lupaan mennä vetämään sitä laumaa tammikuussa.

Askartelinpaskartelin kokoukseen tällasen videon kasvusta:

Saa käyttää ja levittää!

Mitä jos partiosta saisikin palkkaa?

Joskus sitä miettii, että pystyykö ihminen tekemään yhtä aikaa kunnianhimoista työtä ja kunnianhimoista partiota. Että kuinka paljon helpompaa aktiivipartiolaisen olisi käydä sellaisessa työssä, joka ei tulisi työpäivän jälkeen tekijänsä mukana kotiin ja joka pysyisi tarkasti työajoissa.

(Enkä nyt edes avaa keskustelua siitä, minkä kukin katsoo kunnianhimoiseksi työksi. Itselleni se tarkoittaa sellaisia tehtäviä ja vastuuta, jotka kulkevat mukana kellonajasta riippumatta ja sille ajatukselle pohjaan tämän postauksen. Ja joo, mä jätin sellaisen työn aloittaessani varapuheenjohtajana. Molempia intohimotehtäviä en olisi pystynyt hoitamaan kunnolla.)

Ainakin joissakin ylioppilaskunnissa hallituksen jäsenille maksetaan pientä palkkiota. Sen idea on käsittääkseni turvata opiskelijalle elanto sellaisena vuotena, kun töissä tai kursseilla ei ehdi luottamustehtävän vuoksi käydä, ja opintotuet ynnä kesäduunirahat jäävät vain haaveeksi.

Voisiko systeemi toimia partiossakin? Kannustaisiko se jopa siihen, että hallitusjäseniksi hakeutuisi tyyppejä, jotka olisivat valmiita laittamaan itsensä kokonaan likoon paremman partion puolesta, eivätkä vain hoitelemaan pestiään silloin tällöin vasemmalla kädellä? Vai kävisikö niin, että hallituksiin päätyisi keskenkasvuisia nulikoita helpon suojatyöpaikan toivossa? Olisko palkkion maksaminen kokopäiväisestä partioinnista kerrassaan epäpartiomaista?

Olisi niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Välillä se epätoivoistaa mut.