Ota riski, rakastu pestiin

Seitsemän vuotta sitten jännitin parhaan kaverini kanssa, valittaisiinko meidät ison leirin toimikuntaan. Kyllä valittiin, ja olen edelleen valtavan kiitollinen Väiski 2005:n johtajille Kanalle ja Sipille, että he päästivät meidät, kahdeksantoistavuotiaat keltanokat, sähläämään ohjelman johtoon. En ollut koskaan tehnyt mitään niin vaativaa, pelottavaa ja palkitsevaa. En ollut koskaan kokenut niin suurta onnistumisen riemua ja niin syviä epätoivon syövereitä. Se oli Elämäni Pesti, jonka ansiosta ymmärsin, mitä todella haluan partiossa – ja siviilissäkin – tehdä.

Sitä samaa päämäärää kohti kuljen muuten vieläkin.

Jos huutomerkein ja hymiöin koristeltuja Facebook-statuksia sekä valokuvissa poseeraavia naurunaamoja on uskominen, aika moni päpalainen puhkuu nyt partiointoa kesän jamboreen, lippukuntaleirien ja vaellusten jälkeen. Sen purkamiselle ei tietenkään ole parempaa kohdetta kuin seuraavaan leiriin valmistautuminen.

Ensi kesänä sinä ja minä ja koko pääkaupunkiseutu nimittäin leireilemme yhdessä Evolla. Piirileiri Saraste tarvitsee kohotakseen tuhansia käsiä, korvia ja silmiä: esimerkiksi kiskapäälliköitä, nettisivujen suunnittelijoita, rastipomoja. Ehkä juuri sinut? Siitähän voisi vaikka tulla Elämäsi Pesti, EP.

EP:stä täytyy tietysti pitää yhtä hyvää huolta kuin EM*:stä tai EN**:sta konsanaan. Johtajuus on kunniatehtävä, jota ei saisi antaa kenelle tahansa urpolle. Sellaiseen pestiin ei päädytä sattumalta, vaan syystä. Jos laumakaverisi ehdottavat sinua nokkapennuksi, he toivovat sinua pomokseen. Jos lippukunnanjohtaja pyytää sinua vetämään vartiota, hän uskoo sinun olevan mainio siinä hommassa. Jos mieltäsi kutkuttaa ajatus hakea Sarasteelle savunjohtajaksi, tiedät pystyväsi siihen – vaikket ehkä kehtaisikaan sanoa sitä ääneen.

Kun joku valitsee sinut johtajaksi, hän ei anna sinulle palkintoa tai paskanakkia. Hän antaa sinulle mahdollisuuden kehittää itseäsi.

On rikos jättää se käyttämättä.

*) Elämäni Mies

**) Elämäni Nainen

(Tämä oli mun pääkirjoitus Hepussa 4/2011)